Rakkaudesta elokuvaan

Edeaaä Satu , Veera Keskinen ja pöydän päässä Tommi Korpela   Elokuvan nimi tarkoittanee jotain sellaista, että sen keski-ikäisillä ihmisillä on yllätyksekseen tärkeät elämänsä ratkaisut päättyneet keskeneräiseen tai ehkä ratkaisemattomaan tilanteeseen. Tai onkohan niin, että Satu (Veera Kiiskinen), jota muut tenttaavat, on heistä ehkä vähiten kesken. Satun mies on jättänyt hänet toisen naisen takia. Kun kuuntelee Satun vastauksia ja katselee hänen kasvojaan tosi upeissa lähikuvissa, asetun automaattisesti hänen puolelleen, hänen joka yhdessä Pohjantähti-versiossa esittää Koskelan Elinaa, os. Kiviharju. Ja varsinkin kun tentin aloittaa Tommi Korpela. No sivuseikkoja ovat toki nämä omat muistot. Olen katsellut tässä lyhytelokuvia kuten siis tämäkin (30 min.). Muistan lukenee jotain sellaista, että niissä usein ohjaaja pystyy kertomaan jonkun kokonaisuuden pelkistetysti ja kokonaan, kun taas pitkissä kuvissa ydin voi hukkua. Mutta alussa muotoilemani ydin on pelkkää epämääräistä...

                                                                       Sulevi Peltola Ja taas suosikkini Sulevi Peltola - nyt kunnanjohtajana. Eräs upeimmista hänen rooleistaan on merivirtojen tutkijan tehtävä Auli Mantilan elokuvassa Pelon maantiede (2000). Vuonna 1946 syntynyt Peltola -niinpä - hänessä on jotain niin peri suomalaista ja miehekästä monessa. Matti Ijäksen Johanneksen leipäpuussa sitkeänä pienyrittäjänä, joka toki välillä kohtelee alistavasti niin vaimoaan ja tytärtään Pelon maantieteessä perinpohjaisen luotettavana tutkijana ja nyt Kunnanjohtajana harkitsevana, rauhallisena vastuullisena pomona, joka malttaa kuunnella naissihteeriään, jota esittää Rea Mauranen. Ja minkä kutkuttavan hauskan ratkaisun he saavat aikaan pienen kunnan ainakin väliaikaiseksi pelas...

  Suuret suosikkini Matti Ijäs ja Sulevi Peltola kun ovat asialla - ja Tarja Siimeskin, niin tulee pakkomielle katsoa elokuva. Pettymyksiäkin riittää. Joskus ei tahdo erottaa sanoja ja joskus kuvatkin ovat pimeitä. Siitä yksi tähti pois, koska silloin ei ymmärrä kaikkea hirtehistä sarkasmia. Ja vielä on mielenkiintoista nähdä Tommi Korpelan vetelehtijä sivuosan sivuosassa. Mutta tarinan vetovoima ja Ijäksen huumori ovat mestarillista draaman ja komedian yhdistelmää, ja Sulevi Peltolalle pienyrittäjän epäonnistumiset ja sitkeä hahmo on kuin tehty. Tarja Siimes on uskottava uskollisena miehensä tukena, vaikka ottaakin päähän miehen yksinvaltiaan otteet kotona. Kaupungin maisemista ei olisi aineksia Peter von Baghin Helsinki ikuisesti -dokumenttiin, niin rujoa ja masentavaa on elokuvan tapahtumaympäristö, mutta samalla sopiva pienyrittäjän mielenmaisemaan. Voi katsoa Areenasta

Huh huh. Oikein vapisutti ja värisytti yksin pimeässä illassa seurata niin lämmittävää ja suloista tarinaa kuin Aurinkoruusu, johon nimi viitannee. Aurinkoruusu on skitsofreniaa sairastavan Ingerin voimahahmo, jolta hän saa käskynsä, miten toimia. Ja käskyt ovat joskus aivan hulluja yleisen ajattelun mukaan sosiaalinen tilanne huomioon ottaen yhteisellä bussiryhmämatkalla Pariisiin. Silloin tarvitaan hänen sisarensa Ellenin ja tämän miehen Vagnin sosiaalisilta ja henkisiltä kyvyiltä kaikki mahdollinen, jotta matka voisi pysyä edes siedettävästi aikataulussa - ja Inger kunnossa. Inger on ollut nuorempana töissä Pariisissa, oppinut ranskaa ja kokenut elämänsä rakkauden naimisissa oleva Jacquesin kanssa, mutta se on hänen salaisuutensa. Mukana on myös pariskunta, jonka isä suhtautuu täysin kielteisesti "sairaan" ryhmän jäsenen mukanaoloon ja sen tuottamiin ongelmiin. Mutta perheen bussimatkan aikana perheen 13-vuotta täyttävä poika Christian ja Inger paljastavat toisil...

  400 kepposen (1959) jälkeen Antoine Doinel ( Jean-Pierre Leaud), palaa Pariisiin vajaa kymmenen vuotta vanhempana sen liikenteeseen, työttömyyteen ja arvaamattomuuteen. Hänet on poistettu sotilaspalvelusta kohtaamaan aikuistumistaan. Hän tapaa entisen rakastettunsa Christinen, mutta molemminpuolinen epävarmuus vaikeuttaa suhdetta. Muuttuvat epävarmat työt, hotellin vastaanottovirkailija ja sitten kummallisia tehtäviä saava yksityisetsivä tekevät hänet kuin sivulliseksi katsomaan epäonnistuneita ihmissuhteita. Yhden asiakkaan, kenkäkauppiaan vaimoon, Delphineen hän kuitenkin rakastuu, käy sen jälkeen maksullisessa naisessa. Ehkä tuo sivullisuuden osa opettaa häntä kypsymään, Christine kutsuu hänet tekosyyllä luokseen, he löytävät toisensa, kun toinen mies vielä puhuu heille pysyvästä rakkaudesta. Mainiompia kohtauksia on kun Antoine peilin edessä luettelee lausumaan tuttuja nimiä. Oman nimensä hän toistaa kiihtyvässä ainakin 25 kertaa - laskujeni mukaan - ehkä myös Christi...

  On kuulemma ensimmäinen elokuva, jonka ohjauksesta Juho Kuosmanen sai palkkaa ja mukana on toinenkin Kokkolan hymyilevä mies Jarkko Lahti, joka esitti myöhemmin kolmatta Kokkolan miestä "kunnon kommunistia" ja TUL-nyrkkeilijä Olli Mäkeä. Ja yhteistyötä he tekevät Somaliasta tulleitten käsikirjoittajan ja näyttelijöitten kanssa. En ole varma ymmärsinkö vajaa puoli tuntia kestävän lyhytelokuvan kokonaisuutta, mutta sympaattisena sitä luonnostaan pidän, olinhan Viittakiven opistolla Hauholla viettänyt monipuolista oppimista kahdeksan kuukautta mm. kahdeksan somalimiehen ja kahdeksaa muuta kansallisuutta edustavan opiskelijan kanssa. Oi niitä aikoja - ja tapoja! Elokuvan loppu kruunasi ja palkitsi hyvän mielen kun riitaantuneet, eri ihonvärin miehet, Yasin ja Marko pääsevät sopuun yhteisellä bussimatkalla Pohjolan liikenteen bussilla ties missä - ettei vain Kokkolassa, vaikkei Oona Airola elokuvassa mukana ollutkaan. Tarkistin: Yasin ja Marko olivat pätkätyöläisiä pääka...

  Niin eri ikäluokkaa ja aikakautta koskeva elokuva ja tarina neljästä nuoresta naisesta tai tytöstä - miten vaan kypsenee vain vähitellen mielessäni. Osasyy on ainakin minun katsomani version käsittämättömän huono äänitys. Lopulta olen päättynyt pitämään elokuvasta ja sen hahmoista. Kaikki olivat paitsi tarpeeksi yllätyksellisiä, vaan silti uskottavia hahmoja, perustuihan tarina todellisten henkilöiden päiväkirjohin. Suosikkini olon raskaaksi tuleva - olikohan Taru, jota esitti Tiina Lommi. Tuntui että hän oli kokonaisena tai kokonaan mukana tarinassaan. Eikä sen paremmin elokuvan miehiä ja naisten vanhempiakaan voi muuta kuin kiittää. Elokuvan bileet ja vauhti ovat ikäiselleni turhaa kamaa, mutta toisaalta panevat ajattelemaan muutosta ja sen vauhdista - matkasta tangosukupolven joko tai -asetelmasta rokkisukupolven sekä että -ajatteluun - lievästi sanoen yksinkertaisttuna