Francois Truffaut: Varastettuja suudelmia, 1968, ****½
400 kepposen (1959) jälkeen Antoine Doinel ( Jean-Pierre Leaud), palaa Pariisiin vajaa kymmenen vuotta vanhempana sen liikenteeseen, työttömyyteen ja arvaamattomuuteen. Hänet on poistettu sotilaspalvelusta kohtaamaan aikuistumistaan. Hän tapaa entisen rakastettunsa Christinen, mutta molemminpuolinen epävarmuus vaikeuttaa suhdetta.
Muuttuvat epävarmat työt, hotellin vastaanottovirkailija ja sitten kummallisia tehtäviä saava yksityisetsivä tekevät hänet kuin sivulliseksi katsomaan epäonnistuneita ihmissuhteita. Yhden asiakkaan, kenkäkauppiaan vaimoon, Delphineen hän kuitenkin rakastuu, käy sen jälkeen maksullisessa naisessa.
Ehkä tuo sivullisuuden osa opettaa häntä kypsymään, Christine kutsuu hänet tekosyyllä luokseen, he löytävät toisensa, kun toinen mies vielä puhuu heille pysyvästä rakkaudesta.
Mainiompia kohtauksia on kun Antoine peilin edessä luettelee lausumaan tuttuja nimiä. Oman nimensä hän toistaa kiihtyvässä ainakin 25 kertaa - laskujeni mukaan - ehkä myös Christinen ja Delphinen nimet.
Vahvasti tulee mieleen että Antoine Doinel voi olla ohjaajan alter ego
rr: Kaikki kohellus ja meno on kuvattu tyylikkäästi, ranskalaisesti (?). Saman tarinan olisi joku toinen ohjaaja voinut rakentaa rasittavaksi katsoa. Tämä kuitenkin eteni hienosti kohtauksesta toiseen ja samalla toi esiin Pariisin viehätyksen. Näyttelijät olivat loistavia ja ajatuksesi ohjaajan alter egosta osuu varmaankin oikeaan.
VastaaPoistaNiinpä - on jo taituruutta koota lyhyistä, näennäisesti irrallisista otoksista kokonaisvaltainen näkemys Antoinen kehityksetä vastuullisuuden aikuisuuden suuntaan niin sekasortoisessa elämän ja maailmantilanteessa
Poista