Yle Ulkolinja: Taistelu Israelista , dokumentti, 2023. *****

 

Nyt tuli omantunnon vaatimus: minun on pakko tietää jotain enemmän Israelista ja Palestiinasta kuin mitä ns. vapaa, länsimainen media meille kertoo. Jo ohjelman otsikko herätti minut - siis kysymys on Israelin valtiosta, siitä mitkä voimat siellä taistelevat keskenään.

Israelissa on kaikkien aikojen oikeistolaisin hallitus ja sen pääministeri Netanjahu on korruptiosyytteittensä vankina yrittämässä kaataa oikeusvaltioperiaatetta nurin vaatimalla, että hallitus voi nimetä myös oikeuslaitoksen toimintaa,

Kysymys ei ole myöskään vain Jerusalemin jakautumisesta ja palestiinalaista niinkään kuin Israelin omien kansalaisten jakautumisesta. Uskonnolliset ja nationalistiset (lue äärioikeistolaiset) voimat laajentavat rotuvihan voimalla mielivaltaisesti siirtokuntia ja ajavat palestiinalaisia maanpakoon oliivipuualueiltaan. Mutta Israelissa on myös oppositio, joka yrittää toteuttaa demokratiaan ja oikeusvaltioperiaatetta. Lähinnä siitä Israelin sisäisestä taistelusta tämä silmiä avaava dokumentti kertoo, ja paljastaa, että palestiinalaisten esivanhemmat ovat asuneet alueella yli tuhat vuotta, kuuden päivän sota käytiin 1967 ja siirtokuntia, mitä israelilaiset luvatta asuttavat, rakennetaan joka päivä.

Dokumentin voi katsoa Yle Areenasta

Kommentit