Mihail Kalatozov: Kurjet lentävät (1957)

 

Stalin kuoli maaliskuussa 1953. Kurjet lentävät on sen jälkeen tehty pasifistinen neuvostoelokuva, minkä sanoma on sodan julmuus kaikkia, ei vain tämän elokuvan rakastavaisia nuoria, Veronikaa ja Borista kohtaan.

Mutta tähän väliin kysymys tässäkin blogissa kerrotusta elokuvasta. Missä elokuvassa käänne kohti ns. onnellista loppua tapahtuu pian Stalinin kuoleman jälkeen ja ilmeisesti myös sen takia.

Takaisin Moskovan yli lentäviin kurkiin. Elokuva sai Cannesissa 1958 pääpalkinnon eli Kultaisen palmun. Mustavalkoinen kuvaus on häkellyttää pitkine otoksineen.

Jatkosodan loppupuolella suomalainen nainen solmi rakkaussuhteita liittolaisen, natsi-Saksan miehen kanssa ja hänet leimattiin ehkä loppuelämäkseen huoraksi. Tästä kertoo riipaisevasti Tommi Kinnusen toistaiseksi viimeinen mestariteos Ei kertonut katuvansa. Tosiasiassa tuo suomalainen nainen teki usein sodassa tehtävänsä esim. haavoittuneitten auttajana ja kuolleista huolehtijana. Vaan heistä tehtiin pettureita, ja miehistä sotasankareita - eläviä ja kuolleita.

Veronika ajautuu naimisiin halveksimansa miehen, Boriksen serkun Markin kanssa. Tämä on saanut vapautuksen rintamapalveluksesta filunkein keinoin. Huikea on Veronika sanoessaan tai huutaessaan EI, Ei noin 20 kertaa.

Myös Veronika auttaa haavoittuneita. Hän joutuu siinä tehtävässä myös halveksitun naisen asemassa tuntemaan itsesyytöksiä yhdestä tekemästään virheestä.

Joukkokohtaukset kertovat niin rintamalle lähtiessä kuin sieltä palatessa myös Veronikalle sodan universaalisuuden. Hän voikin antaa Borikselle tarkoitetut kukat kenelle tahansa - niin kotiin palaavalle haavoittuneelle sotilaalle, tämän rakkaalle, äidille kuin vastasyntyneelle lapsellekin.

Boris ja Veronika