Nora Fingscheidt: Systeeminmurskaaja (2019)
Entisenä länsimaisen valtion lastensuojelelutyöntekijänä, ns. suojelukasvatuksellisen poikien vastaanottokodin johtajana 13 vuotta tomineena menee aluksi kyllä hyvinkin sanattomaksi tätä elokuvaa katsoessa.
Silloin 1970-luvulla puhuttiin epäsosiaalisisuudesta, ja totta vie kyllä elokuvan yhdeksänvuotias Benni on epäsosiaalinen ja ennen kaikkea väkivaltainen. Nyt - tuo fiktiivinen hahmo - onkin neuropsykiatriseksi luokiteltu. Niin olisi varmaan luokiteltu hyvinkin vastaanottokotimme monet pojat, joista yksi tuli meille muistaakseni kahdeksanteensa sijoituspaikkaansa - ja sytytti siten vastaanottokotimme palamaan. Ja tietenkin hänet sijoitettiin yhdeksänteen paikkaan muistaakseni 13-vuotiaana.
Vaan systeeminmurskaaja Benni, tuo attribuutti tarkoittaa ensi kädessaä lastensuojelun kritiikkiä mutta lopulta koko yhteiskunnan arvomaailman nurinkurisuutta. Tämä on hyvä muistaa, kun menet anatamaan äänesi kunnallisvaaleissa.
Toisaalta minulle tulee jälleen mieleen psykiatri Alice Miller ja hänen teoksensa Alussa oli kasvatus.
Käsite siirtovaikutus tarkoitaa, että lapsen kokema julmuus ja hylkääminen siirtyy, kun tuo julma tai avuton hylkääjä ei pysty tekoaan perumaan, johonkin mikä epämääräisesti liittyy hylkäämiskokemukseen. Bennin kohdalla hänet hylkää äiti, mutta kaksi sisarusta saavat jäädä. Lopulta äitikin edustaa hylkäämisellään koko lastensuojelua, joka resurssien puutteessa jatkaa siirtoa ja hylkäämistä. Osansa hylkäämiestä ja rakkauden puutteesta Benni siirtää muihin lapsiin, joita hän kohtelee väkivaltaisesti - siirtovaikutuksena ja kostona viattomille, ja Millerin teoriaan sopivana.
Hyvin vahvasti tulee mieleen venäläinen elokuva Rakkautta vailla. Ja kotimaisiinkin elokuviin - kannattaa miettiä, mitä Aarne Tarkaksen elokuvalla Olemme kaikki syyllisiä - tähän temaan osuu.
 |
| Benni |
Jos mediaan on uskominen, lastensuojelussa tilanne on tuskin parantunut niistä ajoista, kun bloggaaja siinä toimi. Sosiaalityöntekijät eivät enää tahdo jaksaa kuluttavassa ja vaarallisessa työssään, niin kuin olemme saaneet lukea. Tyttäreni, alakoulussa toimiva erityisopettaja, on myös kertonut, että jo koulutulokkaissa on yhä enemmän yhä sairaampia, monenlaisista ongelmista kärsiviä lapsia. Eikä kaikkien ns. nepsy-lasten taustalta suinkaan löydy "huonot kotiolot" -selitystä. Isoissa luokissa nämä Bennit eivät valitettavasti saa aina tarvitsemaansa tukea. Inkluusio (teoriassa kaunis, yhdenvertaisuuteen perustuva ajatus) ei siis monen erityislapsen kohdalla ole hyvä ratkaisu, mutta muutakaan ei ole tarjolla.
VastaaPoistaLapsi ei ole = ongelma; jokaisessa on myös vahvuuksia, myös elokuvan Bennissä. Sen näimme esim. kohtauksessa, jossa hän lohdutti ammatillisesta roolistaan putoavaa, itkevää sosiaalityöntekijää. Bennit ovat keskuudessamme, ja me aikuiset olemme heistä vastuussa, ei toisin päin.
Lohduton elokuva, neuvoton olo!
En ole varma ymmärränkö pointtisi, mutta huonompaan suuntaan lasten kohdalla olemme menossa. Elämänkumppanini kertoi jo 20 vuotta sitten samaa lastenpäiväkotiin tulevista lapsista kuin tyttäresi koulutulokkaista.
PoistaEhkä sietääkin miettiä mihin elokuvan nimen ensinmäinen osa eli systeemi viittaa. Kirjaan tähän joitakin mieleen tulevia vaihtoehtoja: kilpailu, menestymis- tai pärjäämispakko, rahanvalta, demokratia, eriarvoisuus, teknologiausko, mainonta, mediavalta, moraalin kato jne.
On aika mielenkiintoista joskin odotettava tulos, kun laskee nyt sanomalehdistä, minkä puolueen ehdokkaitten vaalimainiksia on eniten