Aleksei Zvjagintsev: Rakkautta vailla (2017)
Onpahan hurja tarina moraalikadosta. Vaarana tietenkin on, että me suomalaiset tulkitsemme sen lähinnä vain Venäjän tai jonkin ihmisoikeuksia pohjoismaita enemmän loukkaavan maan tyypilliseksi ongelmaksi. Tulipa mieleen, että juuri eilen luin lehdestä että lyhyen ajan sisällä Turussa kuusi nuorta on kuollut huumeisiin. Minkälaista moraalia heidän kasvuyympäristössään on harrastettu.
Rakkautta vailla tuntuvat tässä elokuvassa olevan kaikki päähenkilöt: 12-vuotias Aljosa, hänen vanhempansa, jotka ovat eroamassa ja joilla kummallakin on jo uusi suhde, jonka avulla uskovat kaiken muuttuvan hyväksi. Ja ennen kaikkea kumpikaan vanhemmista ei halua Aljosaa häritsemään tulevaa onnean. Ja tämän haluttomuuden Aljosa kuulee, ja häviää.
Aljosan isä on jo saattanut raskaaksi tulevan kumppaninsa, jonka äiti pitää uutta suhdetta "edullisena". Aljosan äiti taas ei ole sanojensa mukaan koskaan rakastanut pojan isää, vaan elänyt liitossa "käytännön syistä". Nyt uusi mies tarjoaa hänelle rakastumisen, kenties rakkaudenkin.Tämä saattaa ajautua pikemminkin riippuvuudeksi kuin kestäväksi ihmissuhteeksi. Ja hirvittävää on Aljosan vanhempien keskinäinen sanailu ja syyttely.
Kadonneen pojan etsiminen osoittaa kuitenkin, että vaikka resursseja ei riitä, niin viranomaiset ja vapaaehtoiset tekevät hurjasti töitä. Erityisesti jäi mieleen mies, joka keskusteli Aljosan samanikäisen ystävän kanssa. Miten kypsällä tavalla hän saikaan pojan kertomaan Aljosan mahdollisen piilopaikan.
Elokuva toi elävästi mieleen myös oman, vakavan elämäntilanteen, missä oli mahdollisuus joko paeta tai ottaa vastuuta.
Seuraavaksi pitää varmaan ottaa ohjelmaansa saman ohjaajan Leviathan. Ohjaaja itse väittää, etteivät hänen elokuvansa ole poliittisia. Tuota käsitettä käytetään milloin mitäkin tarkoittaen. Minusta sellaista taideteosta on lähes mahdoton tehdä, joka ei olisi poliittinen, mutta ei välttämättä puoluepoliittinen.
 |
| Kännykkä pariisuhteessakin pakollinen |
Vahva suositus vahvalle Leviathanille! Ja jos se ei ole poliittinen elokuva, niin ei mikään. Rakkautta vailla on riipaiseva, mutta Leviathan vaikutti myös sekä järkeen että tunteisiin.
VastaaPoistaElokuva on täynnä metaforia ja allegorioita. Venäjästä annetaan toisaalta hyvin karkea kuva valtiona, jossa ihmiset jäävät tunteettomiksi ja valtio epäonnistuneeksi. Ainoa ihmisyyttä pystyssä pitävä voima on vapaaehtoistoiminta. Aivan kuin neuvostoaikana kerrottu asia, että omat puutarhapalstat tuottivat ruoasta 80 % ja pitivät ihmiset hengissä ja valtion pystyssä.
VastaaPoistaPäähenkilöiden uuden seksuaalisen heräämisen ja pojan kuoleman syyllisyyden aiheuttaman tuskan jälkeen elokuvan lopussa palataan takaisin tunteettomaan elämään. Aivot täyttyvät sosiaalisella medialla ja valtion määrittelemillä televisio-ohjelmilla. Olen viime aikoina lukenut paljon venäjästä. Niiden antama kuva venäläisten elämästä nykyään ja television käytöstä orwellilaiseen pään täyttämiseen vastaa täysin elokuvan antamaa kuvaa.
Tästä olisi niin paljon keskusteltavaa. Boriksen työpaikasta, äiti-tytär suhteista, sattumista, rappeutuneista rakennuksista, luonnon kauneudesta jne.
Elokuvan päättyminen oli hieno. Boris katsoo propagandaa Ukrainan tilanteesta ja on tympeentynyt kaikkeen. Ksenia selailee somea turtuneen oloisena aiemmin syvästi rakastamansa miehen vieressä. On hieno asunto, auto jne. mutta elämässä on tarpeettomuuden tunne. Kuin Tsehovin näytelmien kartanoissa. Siitä Ksenia siirtyy parvekkeelle juoksemaan paikallaan tahrattomassa Venäjän maajoukkueen puvussa. Kaikki on hyvin.
Onpa tarkkanäköistä oivallusta yksittäisten tunnereaktioide ja tapahtumien ja toisaalta Venäjän yhteiskunnallisen tilanteen, vallankäyttömekanismien ja kännykkäylivallan suhteesta. Historiallinen rinnastus vapaaehtoisiin ja puutarhapalstoinin yhteiskunnan ja elämän ylläpitäjänä on rautaa
Poista