Roman Polanski: Inho (1965) *****

Yksi mies ja Carol

 

Roman Polanski (s.1933) on minun filmihulluuteni alkuajan ehdoton suosikki. Vaikkapa Chinatown, Rosemaryn painajainen, Vampyyrintappajat ja Pianisti - niin erilaisia kuin ovatkin - piirtyvät helposti mieleeni. Inhon olen nähnyt joskus 1960-luvun lopulla.

Olen lukenut myös joitakin arvosteluja Inhosta, Niissä puhutaan perversiosta ja puhkeavasta skitsofreniasta päähenkilön, nuoren ja kauniin naisen, Carolin yksilöllisenä tarinana ilman yhtäkään elämänkokemusta niiden takana. Yksilöpsykologiaa puhtaimmillaan. Lienevät miesten kirjoittamia, kun eivät kerro mitään mahdollisista miesten osuudesta, joita elokuva on tulvillaan.

Elokuvassa näytetään pariin kolmeenkin otteeseen kuvan Carolin lapsuuden perheestä. Sen voi tulkita vaikkapa pedofiliaksi . vai miksikö se toistetaan vahvasti ja pitkästi elokuvan lopussa.

Ja kuinka monta miestä ovat kiinnostuneita hänestä kuka - mistäkin syystä - kiinnostus muuttuu jokaisella uteliaisuudeksi, olevinaan huolehtimiseen, sen oikeuttamaan koskettamiseen ja sitten seksuaalisen lähestymiseen - jopa raiskausyritykseen. Ne sitten siirtyvät Carolin painajaisin ja hajoamisen symboleihin. Myös Carolin isosiskon jonkun muun kanssa naimisissa olevan miehen sovinistiset puheet ja elkeet eivät ole nuorelle, herkälle naiselle herkkua sen paremmin kuin kaupungin jatkuva miesten ylläpitämä autovilinä. Ja mitä tarkoittaakaan uunissa kypsytetty kani?

Nämä ovat subjektiivisia havaintoja, eivät objektiiviseksi kuviteltuja, eivät edes tähdet.

Katsoin elokuvan Viaplaysta