Rakkaudesta elokuvaan

  Fassbinderin ensimmäinen pitkä ja englanninkielinen elokuva kuvastaa nuoren ohjaajan mieltymystä elämässään hukassa oleviin ihmisiin, jotka eivät ole löytäneet mielekästä tapaa tulla toimeen kuitten kanssa - kolme ihmistä jotka eivät osaa kommunikoida edes keskenään selvitäkseen perinteisinä gangstereina. Arvostelijat kuvaavat sitä komediana. Itse pidän myös moisia arvostelijoita jotenkin hiukan vinosti, kun komediassa sama mies ilmeettömästi ampuu kuoliaaksi viisi jossakin mielessä syytöntä ja sivullista tullakseen sitten itse ammutuksi. Mutta en olekaan kriitikko, vaan kerron tarina herättämistä tunteista, muistoista ja ajatuksista. Onneksi Faasbinderistä kehittyi myöhemmin alansa mestari. Katselin elokuvan cineastista

  Käsite tulee kreikan sanoista uudelleen ja raaputtaa. Eli vanhoja tekstejä kirjoitettiin uudelleen vanhan päälle Tässä elokuvassa sillä tarkoitetaan, että sopivaksi katsottaville vanhuksille annetaan mahdollisuus nuortua ja elää elämänsä uudelleen. Tarinan molemmat vanhukset ovat molemmat - Telle ja Juhani - syntyneet vuonna 1939. He asuvat jossakin sairaalan tai tutkimuslaitoksen huoneistossa yhdessä ja ovat yli 80 -vuotiaita, kun nuoreneminen vähitellen alkaa: Sitten siirrytään Juri Gagarinin elävöittämään aikaan vuoteen vuoteen 1969. Silloinkin he asuvat aluksi vielä yhdessä, mutta sitten erilaisista taustoista tulevina päätyvät vähitellen eri ratkaisuihin. Telle (loistava Krista Kosonen , jonka olen nähnyt Anna Kareninana ensi kerran elävänä ja hurjana Turun kaupunginteatterissa) haluaa jatkaa nuorenemista, mutta Juhani lopettaa hoidon. Pitkäaikainen nuorentumisystävyys on kasvattanut heitä vastuullisuuteen ainakin toistaan. Telle ehdottaa että Juhani adoptoisi hän...

  Ärsyttävällä tavalla mielenkiintoinen ohjaajan itsestään ja aikaisemmasta elokuvastaan ja sen seksikohtauksesta tekemä itseriittoinen elokuva. Onneksi kesti vain 91 minuuttia kaikenmoisine tekotaiteellisine omituisuuksineen. Ohjaaja on itse sanonut, että elokuva on ironinen. Se ehkä osin pelastaa ohjaajan alteregon mielivaltaisen oikuttelun näyttelijöitten, avustajien ja teknisen väen kanssa. Ainakin minua suututti tuollainen ohjaajan diktatuuri.No tässä vastustajana oli miespääosan itseään täynnä oleva komeahko nuori mies, ja hänelle seksikohtausta varten kiinnitetty stondaava penis. Elokuvassa ohjaajana esiintyvän keskustelut ovat ristiriitaisuudessaan ja samassa lauseessa itsensä kumoavuudessa huonoksi väännettyä ranskalaista älykästä keskustelua. mitä ei ironiakaan pelasta mauttomuudeltaan. Elokuva on katsottavissa Cineastissa

  Antti J. Jokinen: Kätilö (2O15) ***½ Nimiosan esittää Kri s ta Kosonen , ohjaajan puoliso ja heidän lastensa äiti, jota elokuvassa on nimeltään Helena, punaäpäräksi mainittu. Hänen "velipuolenaan" viinatrokari Jounina esiintyy uskomattoman upeasti maskeerattu Pirkka Pekka Peteli u s . Helena rakastuu ehdottamalla rohkeudella ja antaumuksella Lauri Tilkasen esittämään saksalais-suomalaiseen Johannekseen keskellä julmaa sotaa ja vanhat sotamuistot henkisenä painolastinaan. Navetta- nimisessä yksikössä tehdään arveluttavia, lääketieteellisiä ihmiskokeita, ja yksikköä johtaa murtaen suomea puhuva Herman Gödel, jota esittää uskomattoman inhottavasti Tommi Korpela . Elokuva perustuu Katja Ketun palkittuun samannimiseen romaaniin. Kovasti tykkäsin elokuvan ihmissuhteitten kuvausta, mutta "sota-allergikkona" mietin eikö näin vahvoja, ehdottomia, hurjia, julmia ja arveluttaviakin tunteita ja tekoja esiinny ilman raakoja pommituslentoja ja joukkohautoja. Yllä mainitu...

  Kun en ole lukenut palkittua kirjaa, mihin elokuvan tarina perustuu, mietin kovasti, mikä on avainlause tms. Merkitsevätkö nuo kolme samaa sanaa vaikkapa huolenpidon tarpeesta elämänhalun säilyttämiseksi? Elokuvan varsinainen tapahtuma-aika on vuosi 1986. Silloin perjantaina 28.2. Olof Palme murhattiin Sveavägenin ja Tunnelgatanin risteyksessä Tukholmassa. Huhtikuun 26.2. päivänä, kahden kuukauden kautta edellisestä tapahtui Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus (Pohjois)-Ukrainassa, silloisessa Neuvostoliiton kansantasavallassa. Se on silloin 14-vuotiaitten Mariian ja Mimin ajankohtainen elämänvaihe, mihin Mariia sitten 20 vuotta myöhemmin palaa muistelemaan syyllisyyttään Mimin ratkaisusta. Se on ehkä elokuvan tiukinta kamaa Itse olin vuonna 1986 keväällä 43 ja lapseni yhdeksän ja viiden vuoden ikäisiä, joten vaikea samaistua tyttöjen kokemusmaailmaan toistuviin Tsernobyl -viittauksiin . No Mariia ja Mimi - eri yhteiskuntaluokan jälkeäiset iste ovat luontevia myös alkavass...

  Perustuslain jälkeen pidän Suomen tärkeimpänä lakina Yhdenvertaisuuslakia, Ja mikä sen hienompaa, että elokuvan päätähteä Juulia ( Alma Pöysti ) esittää elokuvassa Yhdenvertaisuuspuolueen kansanedustajaa ja tulevaa puheenjohtajaa ja häntä alkuasetelmana pettävää miestä, kirkkoherra Matiasta ( Eero Milonoff ) nuoremman naisen, yksinhuoltaja Ennin ( Oona Airola ). Ja mikä loistava on Juulian ratkaisu tilanteen ja samalla koko elokuvan rakenteeksi. "Me avaamme avioliittomme", ehdottaa hän kun Ennikin on kutsuttu mukaan ratkomaan Juuia ensin syvästi loukanneen uskottomuutta. Häm kutsuu sitä polyamoriaksi, mistä allekirjoittaneellakin on haparoivia, vaatimattomia kokemuksia. Juulia kuvaa, että avoimuus tarkoittaa, että osapuolet tietävät missä mennään. Hän antaa anteeksi Matiakselle ja Ennille. Samalla se kuin sattumalta antaa hänellekin mahdollisuuden tutustua ja rakastua nuoreen Miskaan ( Pietu Wikström ) Suomen kristillisessä avioliittomoraalissa elokuvan polyaforia...

   Missähän olin ja mitä puuhasin vuonna 1984, kun tuo elokuvan taustapäähenkilö Ohjus putosi Inarinjärveen: noin puolet nykyiästä, elin lasteni ja heidän äitinsä kanssa Hyvinkään Paavolassa ja opetin luottamusmiehiä Kilvan opistolla pitämään puoliaan yhdessä työntekijöiden kanssa. Ehkä juuri tuona vuonna ainakin osan em. ihmisten kanssa osallistuimme rauhan marssiin Uudenmaankadulla ja lauloimme "yksi pieni elefantti marssi näin". Muistelen myös elokuva, missä Ohjuksen Niina esittää oikean elämän lastentarhanopettaja Raijaa, tulevan kihlattunsa, oikean elämän nyrkkeilijän Ollin, molemmat Kokkolasta, elokuvassa Hymyilevä mies. Ja Raija opettaa Ollia toteuttamaan enemmän omia kuin valmentajaansa oikean elämän Eliaksen unelmia. Siitä asti olen kunnioittanut Oona Airolaa, ja hänet näin elävänä viime keväällä Turun konserttisalissa laulavan Chydenius -konsertissa. Mutta ei hän ollut minua huomaavinaankaan, vaikka nousi jopa seisomaan ja taputtamaan konsertin päättyessä. ...

  Tähdet tulevat ohjaajalle ja Hanna Schygullalle, hänen "lempinäyttelijälleen. Ohjaajaan ihastuin television ääressä koripalloharjoitusten jälkeen Hyvinkäällä televisiosarjasta Berlin Alexaderplatz ja Hanna Shygullaan lopullisesti juuri Maria Braunina - kauniina, arvoituksellisena, viisaana ja rohkeana oman tiensä kulkijana. Nyt katsoin elokuvan uudestaan, ja opin ymmärtämään jotain maailman politiikan suurten tapahtumien yhteydestä yhteyksistä elokuvan teemaan : Hitlerin Saksasta, toisesta maailmansodasta ja "talousihmeestä". Elokuvan aihe tai idea on Fassbinderin ja sen toteutus:: jonkin verran hänen esimerkkinään pitävää Douglas Sirkiä, hänkin alun perin saksalainen ja Fassbinderin omalle uskollisuudelle saksalaisiin aiheisiin. Elokuva lopun räjähdysherkkyyden aavisti ja näki pitkin matkaa joitakin yksittäisiä välähdyksiä. En osaa yksityiskohtaisemmin perustella saatikka arvostella. Katsoin elokuvan cineastista

  Tosi hätkähdyttävä valokuvan, elävän kuvan, liikkuvan kuvan ja digikuvauksen "kehityksestä" - mahdollisuuksista ja uhista - kuten kaikista tekniikan kehityksestä. Se kertoo erityisen kohteen eli katsojan - minun ja kenet muutkin - näkökulman puutteesta kuvien manipulaation mahdollisuuksiin johtaa useimmiten taloudellisten, kaupallisten ja myös poliittisten vaikukuttamisten mahdollisuuksien voimaan. Sattumoisin oli aamupäivällä kommentoinut kokoomuslaisen kansanedustajan ja sotatieteilijän mielipidekirjoitusta Turun Sanomissa mahdollisuudella kirjoittaa samasta teemasta eri näkökulmasta, esim. humanistin näkökulmasta. Se mielestäni osuu edes jotenkin tämän dokumentin sanomaan. Paljon jäi näkökulmani puutteesta dokumentista ymmärtämättä,.Siihen toivon apua muilta dokumentin katsonneilta, sen verran haastava tuo Yle Areenasta vielä muutama päivä katsottavissa oleva kertomus näkyy. Kiitos dokumentista vihjanneelle

  Ei uskoisi saman miehen ohjaamaksi kuin "Mies joka ei halunnut nähdä Titanicia"- En ole minä sitäkään nähnyt, ja ellei elokuva- ja muu ystäväni, nainen, olisi suositellut sahdin hurmaa, en tätäkään Ohjaaja olisi ensin halunnut sahtiorjiksi miehet, kuten yleensä viinan kanssa riehuvat yleensä ovat ja ehkä tappavatkin jonkun, vaikkapa mustasukkaisuudessaan vaimonsa. Mutta hän on sitten löytänyt kaksi jostakin kummallisesta syystä sopivaa naista Elina Knihtilän ja Pirjo Lonkan . Mutta onhan sukupuolten välisen tasa-arvon nimissä tehty muutakin arveluttavaa kuin viinan litkiminen ja varastaminen yhtä vahingollisesti kuin tässä löperössä tarinassa. Naiset voivat osallistua ampumaan ja sotimaan armeijassa, he voivat papin kaavussa levittää yhtä sujuvasti taikauskoa ja läpiä päähänsä kuin kirkkoherrat, he voivat kerätä rankinpisteitä kone- ja isku-urheilussa ja heitä näkee yhä enemmän myös rikos- ja väkivaltatilastoissa. Raastavaa ja mieleni pahoittavaa oli hyvää p...