Naurun tasavalta - ruumis ja sielu **
Taas saan itseni kiinni siitä, että huumori ei ole minun lajini, Tämänkin osan alaotsikko olisi voinut olla yhtä hyvin nainen ja mies, Hoksaan myös että kun ohjelma on rakennettu pitkälti tv- sketseistä ja niiden pätkistä, joita en vahingossakaan ole katsonut, niin huumori jää usein tajuamattomaksi. Niin, olen vakavaluonteinen ja minulle tuttu huumori on lähes läpikotaisin jotakin osapuolta alentavaa, halventavaa, - rasistista, maskuliinisia alapään juttuja, muita kansoja ja ihonvärejä pilkkaavia, häviäjiä mollaavia, niin ei minusta saa helposti moisen ystävää, niin ei mene jakeluun.
En tarkoita että tämä osa olisi tätä, vaan minulle tuntematonta ja pätkissä tarjottuna kysymysmerkeiksi jääviä.
rr: ei ole minunkaan, jos huumori on esim. sitä, mitä huumorielokuvat ja -näytelmät tuntuvat olevan. Olen nyt kahtena kesänä "pakon edestä" istunut katsomassa komediaa. Ihmiset ulvovag naurusta ja minä istun ärtyneenä odottamassa, koska tämä loppuu. Ainakin farssit ovat piinaava koettelemuksia. Mutta kun onn kyse huumorista esim. Kaurismäen ja Ijäksen elokuvista, niin niissä on muun lisäksi herkullista huumoria.
VastaaPoistaMinusta hauskoja ovat sellaiset, jotka panevat hiljakseen tai sisäisesti hihittämään. En muista että koskaan olisin oikein hohottanut tai kikattanut ääneen huumorille, oln se sitten kuinka vapauttavaa tai tervehdyttävää. Täss ruumisja silu osassa yksi asiantuntija mainitsi sanonnan "hienot (vai oliko se sivistynet naiset) eivät naura, he hymyilevät". Pitäisi saada uudelleen katsotuksi Bunuelin "Porvariston hillityy charmi"
VastaaPoista