Kaouther Ben Hania: Neljä tytärtä (****½)

 

Puoli tähteä jää antamatta. Johtunee siitä, että tiedän aivan liian vähän Tunisiasta, se historiasta ja 2000-luvun vallankumouksesta, islamista, huiveista ja hijabeista, radikalisoitumisesta, Isiksestä - ja suurimman osan siitäkin länsimaisen median silmälasien läpi, toki joittenkin arabimaissa tuotettujen elokuvien monipuolistamana.

Neljä tytärtä - ikäjärjestyksessä Gofrane, Rahma, Tayssir ja Eya sekä äiti Olfa tekevät elokuvasta rankan kokemuksen. Elokuvan rakenne on erikoinen. Kahta vanhinta tytärtä, Isiksen myötä kadonneita, esittävät ammattinäyttelijät, kaksi nuorinta ovat itse mukana ja äiti on itse mukana, mutta ahdistavimmissa kohdissa näyttelijä, joskus kuvauksissa molemmatkin keskustelemassä oikea äidin tunteista ja miten niitä esittäisi. - Todella kekseliäs ja onnistunut ratkaisu. Välillä kysytään jopa jotain ohjaajaltakin ja ollaan huolissaan äänittäjän kuuloaistista.

Kaiken kaikkiaan elokuvaa katsoessa ei todella aina pysy mukana, todellisuudessa ja draamafiktion avulla tapahtumien kertomisesta ymmärrettävästi.

Välillä tuntuu, että kaikki viisi naista ja kolme miestä ovat pahoja, syntisiä ja syyllisiä, ja sitten hoksaa että he ovat myös kulttuurin, vallankäytön ja uskonnon tuotteita - olosuhteitten uhreja. Olfa-äiti on rakastava, mutta välillä ankara, jopa julma. Kaksi nuorinta tytärtä yhtä aikaa vihaavat radikalisoituneita ja menetettyjä isosiskojaan, toisaalta lopulta kuitenkin ikävöivät heitä ja Gofranen 8-vuotiasta tytärtä, Fatmaa. Hänet voi kokea "valoksi tunnelin päässä".

Mieleeni muistuu myös tapahtuma ehkä reilun 30 vuoden takaa. Opettajakollegani, ehkä noin nelikymppinen nainen oli matkalla Tunisiassa kahdestaan murrosikäisen tyttärensä kanssa. Eivät saaneet kuulema oikein missään olla tai kulkea rauhassa paikallisilta miehiltä ja ehdotuksilta. Mahtoi olla ahdistavaa molemmille, varsinkin tyttärelle.

Katsoin elokuvan Vaskikirjastopalvelun Cineastista