Jarmo Lampela: Joki (2001) *****

 

Suomalainen episodielokuva on kaunis, koskettava, vähäeleinen mestariteos.

Eletään ilmeisesti Äänekoskella loppukesän lauantaina. Näytetään erillisiä kohtauksia eri ihmisten - usein kahden - elämästä, ja takana häämöttää vähitellen yhä selvemmin, että niissä on jotain yhteistä - tai jonkin yhteisyyden hajoamisen uhkia tai alkuja. Kaupungin ja äänivallin ylittävä lentokone symbolisoi tavallaan tarinat yhteen. Myös joki virtaavana elämän symbolina osuu.

Minulle koskettavin on vanhan pariskunnan yhteiset viimeiset hetket, kun toinen odottaa kuolemaa. Nieleskelemään panee myös kohtaus, missä hukuttautumaan menevän epätoivoisen nuoren naisen pelastaa elämälle tuntematon, nuori mies. Jokin ohjaajan vastaava oma kokemus on toiminut ohjaajan kertoman mukaan alkusyynä herkän ja riipaisevan, mutta arkipäiväisen uskottavan elokuvan tekemiseen.

Muusikon traaginen paluu kotipaikkakunnalle, hekumallinen rakastuminen, yksinhuoltajan ahdinko, perhejuhlat, salarakkaus, eron katkeruus. Ja paljon tuoreita kasvoja. Siinäpä aineksia pitkään muistiin jäävään elokuvakokemukseen.

Olen nyt nähnyt elokuvan kahdesti. Kerran valkokankaalla, kerran Areenasta.