Rakkaudesta elokuvaan

  Itsekin elokuvan otsikon varsin myöhään "suorittaneena" en varmaan silloin 1960-luvulla kovinkaan paljon tarinastaymmärtänyt. Nyt katsoin uudestaan, ja aloin miettiä tai muistella miehuuskoetta itseäni 15 vuotta vanhemma naisen kanssa. Hän oli silloin jo selvästi yli 50 vuotias. Ehkä sen olisi pitänyt ola minulle ensimmäinen, mutta siis noin 15 vuotta aikaisemmin. niin ymmärtäväistä ja lämmintä yhdessä, olimmehan kumpikin sosiaali- ja lastensuojelutyöntekijöitä. Nyt itse tarina tuntui välillä aika uskomattomalta loppuratkaisua myöten. Mutta varsinkin elokuvan vanhempi nainen mrs. Robinson, ohjaajan vaimo, Anne Bangroft . tekee rohkean ja toki uskottavan rooli. Eikä uransa nousuun saattanut Benjaminin tehnyt Dustin Hoffman jää jälkeen. Hänet kyllä muistan parhaiten olokuvasta Pieni suuri mies. Simon&Garfunkelin kauniit laulut jäävät taas ja toivottavasti unimusiikikseni.

  Olen lukenut toki niin islantilaisia kirjoja kuin katsonut maan elämää koskevia elokuvia. Viime mainituissa jylhät ja karut maisemat sekä lampaat ja perinteet ovat tärkeä osa tunnelmaa. Vuoteen 1940 sijoittuvassa elokuvassaviitataan ehkä perustelemattakin Euroopan mantereella riehuvaan sotaan, muuten kuvataan naisen ja miehen välistä rakkaudestta ja sen puutteesta. Niin Helga kuin kuin Bjarni ovat naimisissa, mutta eivät keskenään eivätkä onnellisesti. Luonnollisesti miettii tekeekö Bjarni oikein, kun yrittää säilyttää - tai olla luopumatta mistään -vaimostaan Unnuri tai Helgasta työstään tai Islannista kotimaanaan. Eivät sovi kaikki kohdat Kristiina Halkolan upeasta Ei, en halua puolikasta tulkinnasta Kirje Helgalta yrittää pakottaa Bjarnin miettimään tekojaan, mutta elokuvan "taiteellisuus" siinä, mitä tapahtuu, sekottaa ainakin minun käsityksiäni. Itse asiassa asetun ehkä Unnurin puolelle - tai en ainakaan Bjarnin. Väkisinkin tulee mieleen myös islantilai

                                                                       Pappi, krusifiksi ja Marta Turun Itsenäisyyden puistosta pantiin ainakin toistaiseksi piiloon ympäristötaideteos Carro celeste eli Taivaansiniset vaunut, Elokuvassa en ole mitenkään varma, onko vaunut muuttunut ruumiiksi/kehoksi vai (taivaan)kappaleeksi. Oletan että auton katolta pudonnut krusifiksi on tuo taivaansininen keho, ja sen putoamisesta syytetään 12-vuotiasta Marttaa, mikä tarkoittaa Valtiatarta Koen elokuvan kauniin hienovaraiseksi kasvukertomukseksi syvän tekopyhässä Calabrian maakunnassa. Siellä kirkon henkilöstön lahjonnan ja kiipeilyn todellisuus, Martan ensimmäiset kuukautiset ja seudun likaisen ruma maisema ovat tosi kaukana raamatun ulkoa oppimisen ja konfirmaation eli aikuiseksi vahvistamisen ylevistä seremonioista. Marta ajautuu ristiriitaan niin seurakunnan kuin oman sukunsakin kanssa konfirmaation lähestyessä huipentumaansa. Siellä sentään isosisko puolustaa Marttaa. .

Martha   Kaksi ja puolituntinen psykologinen oikeusnäytelmä. missä ratkaistaan tekikö aviomies itsemurhan vai työnsikö vaimo hänet kolmannen kerroksen ikkunasta alas kopautettuuaan tätä ensin päähän. No - okeus päätti vapauttaa vaimon, mutta se ei saa katsojaa - ainakaan minua - vakuuttuneeksi tuomion oikeudenmukaisuudesta. Ehkäpä juuri se ansaitsee nuo runsaat tähdet. Minulle tulee mieleen lempikirjailijani, norjalaisen Karin Fossumin teos Rakas Po ona . Kirjan viimeisellä sivulla rikospoliisit Konrad Seijer ja Jakob Skarre miettivät keskenään, onko heillä oikea murhaaja häkissä. Putoamisen anatomian vaimo Martha, mies Samuel ja melkein sokea poika Daniel sekä oieuden henkilöt tekevät vakuuttavaa työtä. Varsinkin noin kymmenvuotias Daniel on kaikessa horjuvuudessaan ja epävarmuudessaan uskottava. Tunteita saatikka sentimentalisuutta ei päästetä pintaan, pikemminkin kliinisen uskottava kuvaus eräästä avioliitosta ja sen kipukohdista. Myös julkisuus ja media ovat mukana, mikä t

Laitakaupngin alamaailmaa   Yövartija Koistinen – työväenluokan Raid Yövartija Koistinen Aki Kaurismäen Laitakaupungin valoissa tuo mieleen Tapio Piiraisen entisen alamaailman torpedon Raidin. Eikä tietenkään vähiten siksi, että sekä Koistinen että Raid käyvät nakkikioskilla ja saavat lohtua ja välittämistä nakkikioskin myyjältä. En lakkaa ihmettelemästä, miksi monet arvostelijat eivät suitsuta Kaurismäen uusinta kuten trilogian aiempia mestariteoksia, kauas karkaavia pilviä ja miestä vailla menneisyyttä. Ehkäpä arvostelijatkin kaipaavat sitä toivoa ja optimismia, mitä yhteisöllisyys Kaurismäen trilogian aiemmissa elokuvissa synnyttää. Yövartija Koistinen jää yhtä yksin kuin aikanaan tulitikkutehtaan tyttö, joka tappoi rotanmyrkyn avulla niin tulevan lapsensa vastuuttoman alullepanijan kuin kylmän kyyniset vanhempansa. Tapio Piiraisen alamaailman kasvatti Raid ei jää yksin. Hän saa tuekseen nakkikioskin Tarjan rakkauden ja moraalisesti suoraselkäisen komisario Janssoni

  Jos Tove Idström on käsikirjoittanut (mm. Liian paksu perhoseksi) ja Jarmo Lampela ohjannut (mm. episodielokuva Joki) voi luottaa, että saa nähdä kohta myös sisällöltään kaunista - rakkauden voittoa. Etunimikaimani, jota esittää Juha Kukkonen, on tarpeeksi naiivi ja hyväuskoinen ollaksen uhoamatta muitten miesten tavoin, ja samalla anteeksi antava ja vastuullinen. Hän tapaa Maaritin (Maija Junno),joka odottaa neljättä lastaan Nopeatempoinen, paikasta ja ihmisistä lähiön asunnoissa, uimahallissa, päiväkodin pihalla ja pubissa vaikeuttaa joskus mukana pysymistä. Yhtään väkivaltaista kohtaa en muista, mutta elämän tunteiden ristiriitaa kylläkin. Näkyy viikon verran Areenassa