Einari Paakkanen: Karaokeparatiisi (2022) ****½

Parkinsonin tautia sairastava Elina

 

Aika sanomattomaksi vetää, kun suomalaiset eivät puhu,vaan laulavat tunteista. Viidestoista yö, Bensaa suonissa, Isoisän olkihattu, Olen kuullut on kaupunki tuolla, Satulinna , Moottoritie on kuuma, Hassisen kone ja Paratiisi.

Ja vaikka mitä, Suomen tunnetuin karaokevetäjä Evi ajaa ympäri Suomea ja erityisesti pohjoisen lumituiskuissa : hän käy lievittämässä - jopa halaamassa - ihmisten ikävää, surua ja yksinäisyyttä, mutta ilman sentimentaalisia ylilyöntejä. Laulut, joista useimmista kuullaan dokumentissa vain osa, puhuvat puolestaan, ja hienosti laulun esittäjän taustaan ja kokemukseen sopien.

Erityisen sympaattisesti mielenkiintoiselta tuntuu yksinhuoltajaisä Kari ja tämän murrosikäinen tytär Kiia ja heidän kömpelön lämmin suhteensa. Isällä on autokorjaamo, missä hän laulaa karaokea, kunnes vihdoin uskaltaa mennä karaokebaariin. Elina sairastaa Parkinsonin tautia, mutta pystyy selviämään siitä ystävänsä tuella - ja vauhdikkaan punkin avulla. Ja - tuo ujo, pitkätukkainen nuorukainen Toni saa vuoron esiintyä ja hurmaa yleisön kuin aikoinaan Rauli "Badding" Somerjoki.

Taloyhtiössä, missä asun, toimii pubi. Siellä lauletaan myös karaokea. Joskus sattuu niin, että laulaja on ottanut muutaman juoman liikaa, ja pääasiaksi tulee äänen volyymi. Silloin ei jaksa miettiä, miksi hän on valinnut tuon laulun. Joskus taas toivon, että muut olisivat hiljaa kun joku laulaa Turun surusilmän tai Niin kaunis on maa. Kun en itse rohkene esiintyä laulamalla, toivon että ystäväni menee laulamaan Erna Tauron Syyslaulun, elämänkumppanini ja minun tarinaan osuvan.

Sen puhuttelevin kohta - nyt täytettyämme 80 vuotta - menee näin:

            Nyt rakastan kai vähemmän kuin ennen rakastin

            Mutta enemmän kuin koskaan saat tietää