Jarmo Lampela: Eila (2003) *****

Kristiina Halkola ja Sari Mällinen

 

Harvinaisia ovat minulle läheistä alaa eli ammattiyhdistystoimintaa käsittelevät elokuvat. Tässä kuitenkin helmi, jonka pääosassa Eila on alussa rikkurikin saadakseen jääkaapin täyteen Olvia ja ruokaa vankilasta vapautuneelle ahdistuneen oloiselle ja väkivaltaiselle pojalleen ja hupiavomiehelleen, varsinaisia miesmallisia uroksia kumpikin.

Vaan antaa työnantaja - valtionyhtiö - hänellekin lahjaksi potkut velvollisuudentunnosta ja ammattitaidosta riippumatta. Ottakoon kukin itse selvää, miten oikeudessa kävi, kun matalapalkkaiset siivoojat haastoivat valtion oikeuteen.

Elokuvassa kuitenkin kerrotaan tapaus, missä Eila ja muutkin saavat apua oikeusoppineelta. Elokuva kertoo yli- tai aliampumatta, miten Eila onnistuu keräämään voimavaransa mahdottomalta tuntuvassa elämäntilanteessa. Todella hieno kuvaus siitä, miten hyvä elämänohje "älä alistu, älä alista" on, niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta.

Tänään 4.1. katsoin elokuvan uudelleen. Jäin miettimään loppuratkaisua henkilkohtaisella tasolla. Yllätyin, että Eila antoi rahaa pojalleen maksaa velkojaan. Odotin, että hän olisi rohkaissut poikaansa pitämään puoliaan. Ja vielä enemmän ihmettelin, miksi hän otti takaisin sen velmun oloisen avomiehensä.

Tuli mieleen, että jospa nainen on viisaampi kuin mies joskus ymmärtää - tai sitten ei.