Barry Jenkins: Jos tämä katu osaisi puhua (2018)
Onpahan mieltä lämmittävä elokuva James Baldwinin romaanista. Tapahtumat sijoittuvat 40 vuoden taakse, mutta ovat valitettavankin ajankohtaisia mustien nykyisestäkin elämäntodellisuudesta jenkeissä.
Trish, 19-vuotias nuori nainen odotttaa lasta 22-vuotiaalle Fonnylle, jota syytetään toisen naisen raiskauksesta valkoihoisen poliisin todistuksen mukaan.
Pääosaan kuitenkin nousee mustien koko elämäntilanne, heidän keskinäiset suhteensa ja koko elämäntilanteensa ja -tapansa. Ja se kerrotaan kauniin tunteellisesti, niin että jonkun ammattikriitikon mielestä se onkin vain elokuva, mitä täytyy arvostella sen kuvakulmien, äänensävyjen ja ilmeitten täydellisyyden tai sen puutteitten mukaan. Itse tarina, ja sen merkittävyys tai osuvuus - niitä vähätellään ja uppoudutaan elokuvallisten keinojen tarkkailuun.
Minä nautin kaikesta tavallisesta ja arkisesta elämänläheisyydestä ja -myönteiysyydestä. Nyt luemme uutisia valkoisesta poliisista, joka tappoi pidätystilanteessa mustan miehen. Onneksi tässä ei käy niin
 |
| Trish ja Fonny |
Baldwin kirjoitti romaaninsa jo v. 74, ja jos ei olisi tiennyt, olisi voinut luulla tämän viehättävällä tavalla vanhanaikaisen, viipyilevän elokuvan olevan samalta aikakaudelta. Romaanin päähenkilön esikuva vapautettiin syytteistä tämän kärsittyä tuomiotaan muutaman vuoden ajan. Yksilön kannalta voi siis lopun ajatella olleen onnellinen, ainakin melkein, vaikka yhteiskunnallisena ongelmana rotusorto on edelleen totta. Black lives matter!
VastaaPoistaTänään alkaa rotusortoa käsittelevä sarja Small Axe (on myös Areenassa).
VastaaPoista