Fred Scott: Roy Andersson: Ihmisenä olemisesta (2020)

Ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia herättävä elokuva "legendasta jo eläessään", onhan tuo käsitekin arveluttava. Lisäksi minua, ruotsifania ärsyttää englanninkieli, vaikka monen Anderssonin työtoverin äidinkieli se ei liene.

En oikein päässyt myöskään täysin jyvälle Anderssonin kehittymisestä tai muuttumisesta ihmisenä, Väillä oli joitain osuvia näkökulmia kuten esim. "voiko tekemällä hyvää päästä irti syyllisyydestä, mihin on osallistunut katsomalla sivusta tragedioita ja hirmutekoja" kuten esim.kaasukammiotappamista. Tulee mieleen Aarne Tarkaksen elokuva Olemme kaikki syyllisiä jo vuodelta 1954. Se on vaikuttanut mm. minun koulutus- ja ammatinvalintoihini.

Scottin elokuvassa kerrotaan ja ystävänikin ovat kertoneet, että Anderssonin elokuvat ovat paitsi vakavia myös hauskoja ja humoristisia. Loppua kohti kuitenkin huumori vähenee, ja yhdeksi pääteemaksi taitaa nousta uskonsa menettäminen - ehkä ihmisiin, itseensäkin.

Mielenkiintoinen onkin vaihe, missä ohjaaja lopulta suostuu menemään hoitoon alkoholisminsa takia. Kymmenen päivä kuluttua keskeyttää sen, ja palaa työhönsä tavallista äreämpänä kun yrittää hillitä juomistaan. Hän selittää juomistaan sillä, että se pelastaa hänet pitkästymiseltä. Tuntuupa tutulta.

Itse käytin työpaikaltani saamamme sapattivapaan työharjoittelijana ns. Minnesota-hoitopaikassa. Siellä vastaus kysymykseen miksi Jeppe juo oli lyhyt ja osuva: Jeppe juo koska hän juo. Alkoholi aiheuttaa vähitellen lisääntyvää riippuvaisuutta. Muut ovat tekosyitä ja itsensä pettämistä.

Elokuvan loppupuolella on upea kohta. Nuori poika ja tyttö miettivät kohtaavatko he miljoonan vuoden kuluttua. Tyttö haluaisi silloin olla mielummin tomaatti kuin peruna.

Toivottavasti Yle Areena hankkii Erään rakkaustarinan ohjelmistoonsa. Tykkäsin siitä kovasti.

Roy Andersson