Aisling Walsh: Elizabeth on kadonnut (2019)

Muistisairauksia käsittelevissä elokuvissa on yksi ratkaiseva vaikeus. On mahdotonta päästä sisälle esim. Alzheimeria sairastavan ihmisen ajatusmaailmaan, Hänen ajatusmaailmaa kuvasi sydämensivistynyt ystäväni kirjoittajakurssilta käsitteellä "hauras himmeli". Himmelillä on looginen rakenne, mitä toinen ei pysty ymmärtämään.

Ikä- ja elämäntoverini sairastaa Alzheimeria. Eilen viimeksi, tuttuni kysyi minulta, tunteeko hän vielä minut. Vastasin, että en voi tietää, mutta minä tunnen hänet. Elizabeth paljastaa myös oivallisesti, että Alzheimerilla ei pidä selittää kaikkea, kun elää sitä sairastavan kanssa tai hoitaa tätä hoivakodissa. Jokaisella Alzheimeria sairastavalla on oma elämäntarinansa ja kokemustensa myötä ikioma tapa toimia.

Yllä olevan kertoo aivan käsittämättömän hienosti Glenda Jackson 83-vuotiaana, jolle ohjaaja on todennäköisesti antanut melko vapaat kädet. Hän esittää ikäistään Maudia, jonka ystävä Elizabeth ei tullutkaan sovittuun aikaan sovittuun paikkaan. Maudilla on tytär ja tyttärentytär, joista vanhempi vihdoin ottaa äitinsä tosissaan. Niinpä Maud pääsee katsoman Elizabethia sairaalaan - ja pian tämän hautajaisiin

Maudin hauraassa himmelissä alkavat nuoruus ja nykyisyys mennä sekaisin. Varsinkin sisaren mystinen katoaminen tulee yhä useammin elämän pääsisällöksi. Ilmeisesti sisaren ja Elizabethin kohtalot sekoittuvat toisiinsa.

Glenda Jackson palasi kameran eteen reilun 20 vuoden tauon jälkeen. Niinä vuosina hän taisteli kiihkeästi oikeudenmukaisuuden ajajana ja alahuoneen parlamentaarikkona työväenpuolueen riveissä. Sama kiihkeys sopi hienosti myös omanlaatuiseen muistisairaaseen.

Uskomaton Glenda Jackson