Mikko Niskanen: Lapualaismorsian (1967)

 

Oi niitä aikoja, lauloi Päivi Paunu 1968 ja O tempora, o mores, lausui Cicero jo noin kaksi vuosituhatta sitten Rooman senaatissa.. Ehkä outo muisto tai assosiaatio, mutta kuvaa lähinnä omaa, hillittyä opiskelijaelämääni Turun yliopistossa. En liikkunut mahdollisissa vastaavissa porukoissa , mistä Lapualaismorsian - kuka sitten elokuvassa liekin - kertoo.

Mutta - minkälainen olisin minä ja millainen Suomi ilman Mikko Niskasta, Kaj Chydeniusta, Kalle Holmbergia. Arvo Saloa ja Ylioppilasteatterin todellista väkeä ja ohjaajan luottonäyttelijöitä: suloisista suloisimmasta Kirsti Vallasvaarasta ihanimmasta ihanimpaan Jukka Sipilään.  Suomalaisen elokuvan maailmassa Niskasen sanomaa säestivät omalla persoonallisella otteellaan Jaakko Pakkasvirta ja Risto Jarva sekä Kaj Chydeniusta esimerkiksi Kari Rydman. Eikä ainakaan turkulainen teatteriväki pysty koskaan unohtamaan Kalle Holmbergin ja Ralf Långbackan aikaa ja roolia uuteen, taiteen panoksen luomiseen yhteiskunta-ajatteluun.

Kun poliittinen muisti on tunnetusti lyhyt, on ehkä vaikea kuvitella miten radikaali opiskelijaliike ja vasemmistolaisuus jatkoi alkanutta hyvinvointivaltion nousua. Suhde itänaapuriin muuttui kuitenkin seuraavan vuoden Prahan kevään myötä. Se ehkä vaikutti ratkaisevasti aidon demokratian kunnioittamiseen ja konsensushakuisuuteen hallitusten kokoonpanoista riippumatta. Pitkään meni niin, että pääministerin oli joko SDP:n tai Keskustan edustaja.

Mestariluokkaa.

J
Jumalauta näillä lakeuksilla ei pilkata Jumalaa