Veli-Matti Saikkonen: Manillaköysi (1976)

Veijo Meren tekstissä ei sodan perinteisiä taisteluja kuvata. Elokuvassa ikään kuin sota riisutaan sen sankariteoista. Ja se tehdään mestarillisesti, tekstin, osuvien, hiukan kaurismäkiläisin vuorosanoin, missä ei ole mitään turhaa eikä liikaa.

Pääosissa ovat sodan tai sotilaallisuuden naurettavat määräilyt a käskyt, irvokkuudet sekä toki tietenkin koko touhun mielettömyys. Sekopäitä syntyy, mutta myös monet säilyvät tervejärkisinä rivimiehinä ja kenties selviytyjinä. Mustavalkoisuus sopii hyvin. Armeijan harmaat kuvastavat sota-ajan ankeutta, missä luonnostakin puuttuu kauneus.

Erkki Pajala pääosassa ja Esko Hukkanen vääpelinä, joka uhkaa yksin kaataa sairaalan, ellei seonnut sotilas tule sen katolta alas, tekevä mehevän, mutta täysin uskottavan. Vaikka sodan mielettömyys kerrotaan usein humoristisin kääntein, voi katsoja kokea kuitenkin myös sodan traagisuuden.