Seppo Huunonen: Lampaansyöjät (1972)

Mieliala sellainen, ettei jaksa katsoa jotain kovin vakavaa saatikka ahdistavaa kuten Niin kauan kuin sydän lyö. Myöskään Vain maailmanloppu -elokuvaan en uskaltanut vielä tarttua.

Mutta Lampaansyöjätkin alkoi hiukan ahdistaa kun lammasta leikeltiin vähän raaemmin kuin em. elokuvassa siirrettiin sydäntä ihmiseltä toisille. Ehkä selitys liittyy muutokseen eläinten kohteluun teuraseläimenä ja jopa ravintona, vaikka itse toki vieläkin pidän lampaanlihaa hyvänä.

Veikko Huovisen käsikirjoitus tarjoaa aika ajoin herkullisia filosofisia kannanottoja elämän tarkoituksesta, vaikka joskus ne eivät osu parivaljakon Leo Lastumäki ja Heikki Kinnusen suuhun tai tilanteisiin, joissa viina on elokuvan pääosassa.

Hauskoja ovat sentään äijien alitajuiset tai unien kautta näytetyt takaumat ja unelmat.