Juha Lehtola: Ihmisen osa (2018)

Arvostamani kirjailijan ja pohjoismaisen "veroparatiisin" puolustajan Kari Hotakaiseen romaaniin perustuvaan kirjaa en ole lukenut. Minun on vaikea uskoa, että se kertoisi toisinaan niin epäuskottavasti tarinaa yrityspomosta luuseriksi ja huijariksi ajautuneen miehen tarinaa kuin tämä elokuva, missä tämä yllättäen kohtaa vanhempansa ja perheensä.

Ehkä kirjassa pystyy osoittamaan syvemmin elokuvan nopeitten juonteen käänteitten yhteiskunnalliset ja yksilöpsykologiset taustat ja motiivit. Elokuvassa on liikaa turhaa toimintaa ja vauhtia. Minun kaltaiseni katsoja ei aina ymmärrä, miksi joku toimii kuten tomii. Juuri kun miettii edellistä, niin meno jatkuu jo seuraavaan.

Tarinan perussanoma selviää vasta joskus elokuvan jälkitunneilla - jos silloinkaan. Sanotaan, että hyvä elokuvan viesti onkin katsojien kokemuksissa. Mutta pitääkö katsojien kokemuksia sekoittaa hypyillä ja kohtauksilla, jotka tuntuvat epäuskottavilta ja joissa ei aina pysy mukana. Vai olisiko ensin pitänyt lukea kirja?

Toki takuuvarma Hannu-Pekka Björkman, ja muistot Lassi Sinkkosen romaanin Solveigin laulu televisiofilmin herkästä Leena Uotilasta 1970-luvulta tuovat lämpöä sydämeen.