Markku Pölönen: Kivenpyörittäjän kylä (1995)

Merkittävä, jo edesmennyt ystäväni Erkki Toivanen valaisi noin puolivuosisataa sitten sielunmaisemaani osoittamalla, että Suomessa tehdään muutakin kuin pelataan jäähalleissa jääkiekkoa, vietetään kulutusjuhlia ja jauhetaan Jenkki-purukumia.  

Pielinen, Lieksa, Eva Ryynänen ja Heikki Turunen olivat koko ikänsä Lieksassa asuneen, mutta maailmaa kiertäneen ja suojelu- ja parantamiskasvatusoppia kanssani Jyväskylässä opiskelleen opettajan lamppuja, joihin hän sytytti valon, jota olen oppinut ymmärtämään ja ehkä rakastamaankin. Tämä saa minut antamaan täydet tähdet.

Kivenpyörittäjän kylässä (Jerusalemissa?) vietetään juhannushäitä. Kaikki näyttää onnelliselta. Mutta Ruotsista kesälomalle Volvolla tuleva Pekka (Martti Suosalo) haluaisikin jäädä kylälle tekemään veneitä. Se ei sovi hänen vaimolleen, joka näkee sivistyksen ja elämänarvot Ruotsissa ja kaupungissa. Pekka puolestaan entisen heilansa.

Kylähullulla  kivenpyörittäjällä on ollut suhde kylän viimeiseen naimattomaan naiseen (Tuula Väänänen), jonka häät kylän posteljoonin kanssa ovat elokuvan keskiössä. En helpolla muista häävalssin pyörteissä morsiamen kasvoilla niin vaihtelevia ilmeitä kuin tässä. Morsian tietää, mikä kerrotaan varsin symbolisesti ennen häitä, ettei hän voi synnyttää lasta ja samalla hän muistaa suhteensa kivenpyörittäjään. Niistä kasvojen vuoroin seesteisistä ja onnen täyttämistä, vuoroin tuskaisen ahdistuneista ilmeistä antaisin jo sinänsä viisi tähteä.

Pölösen ohjaus  tuntuu uskottavalta. Elokuvassa ei ole yhtä ainoaa päähenkilöä, vaan se kertoo niin yksilöistä rapistuvassa kylässä, sen ilmapiiristä ja taustalla valtakunnanpolitiikka ETYKeineen 1970- luvulla. Ja kun näyttelijöinä em. lisäksi nähdään mm. Esko "Painija" Hukkanen, Esko Nikkari, Matti "Sotamies Sveik" Varjo, Ahti "Simpauttaja" Kuoppala, Maija-Liisa Majanlahti ja Pertti Koivula, niin elokuva on ikäiseni elokuvaystävän yksinäisen illan täyttymys monellakin tapaa.

*****