Rakkaudesta elokuvaan

Robert Altman: Pelimies (1982) **** Altmannille tyypillinen satiiri elokuvamaailmasta, missä mies tappaa väärän miehen ja nai tämän vaimon. Onnistunut, mutta eikä niin vähän ällöttävä tarina Hollwoodista. Frederico Fellini: 8 1/2  (1963) **** Kun en ole asiantuntija, vaan rakastan elokuvia, aloitan: Tämä elokuva on sekava. Italiassa kun ollaan niin puhetta ryöppyää. On kyse myös elokuvaelokuvasta, ohjaaja kertoo omista heikkouksistaan, epävarmuuksista, elämänvalheista julkisen suosion ja houkutusten keskellä. Unet ja todellisuus päällekkäin ja paluu lapsuuden nöyryytykseen, katolisuus ja kommunismi, vieraannuttava modernisaatio. Tässä joitakin mitä kuvittelin näkeväni. Olen lukenut joitakin arviointeihin, missä kehutaan taiteilijan ylivertaisuutta ja nerokkuutta ja vertaillaan muihin elokuvan neroihin. Ymmärtääkseen pitäisi olla laajempi ja syvällisempi elokuvatuntemus. John Frankenheimer: Mantsurian kandidaatti (1962) *** Ja taas väkivaltaa, ampumista, paranoiaa, vainoharhaisuu...

Uskomattoman upea "rakkauselokuva", mukana ranskalainen yhteiskunta 1970-luvulla, vallankäyttö parisuhteessa, psykologia ja käsittämättömän vivahteikas Isabelle Huppert, jonka pieniäkin  kasvojen ilmeen muutoksia katsojat saattoivat tulkita, kukin milläkin tavalla. Miespääosan yliopisto-opiskelija ja monin tavoin kokematon 18-vuotias kampaaja rakastuvat. Mies yrittää "kehittää tyttöä vertaisekseen", mutta suhde ajautuu umpikujaan ja mies jättää tytön kohtalokkain seurauksin. Nuori nainen kääntyy sisäänpäin, käpertyy ja sairastuu vakavasti.  Toinen lyhyempi tarina kertoo kokeneemmasta naisesta, jonka naimisissa oleva mies jättää vedoten perheeseensä. Tämä nainen puolestaan haukkuu jättäjänsä purkaen aggressionsa kaikkein mehukkaimpiin solvauksiin, ja löytää piankin omat mahdollisuutensa. Elokuva ei kerro onneksi miten nuoren naisen elämä jatkuu. Elokuvan nimi lienee väliaikaista. *****

Aloitan arvion lainauksella MTV:n palstoilta :  Suomalaisten elokuvien hallitseva aihepiiri on jo vuosia ollut nuorten aikuisten ihmissuhdepiehtarointi puutarhajuhlissa tai hyvinvointilähiöissä. Yhteiskunnallisia elokuvia tehdään vähän. Sellainen on nyt Metsäjätti, kertomus vaneritehtaan työläisten kamppailusta globaalin pörssibisneksen nappuloina. Kuin päivän uutisista. Miika Nousiaisen tekstiin perustuva elokuva on osuva ja ajankohtainen. Ihmisten, yksilöiden elämä on keskiössä, ja sitä kautta voi ymmärtää yhteiskunnan rakenteista ja pörssiyhtiöistä. Hienoa on nähdä pääosan esittäjän kasvu, ja sen rakennusainekset - isän kuolema ja sen tausta, lapsuuden ja nuoruuden ystävä, Linda- vaimo ja lapsen syntymä. Ihminen on houkutuksille altis, mutta jossain on raja, kun  ystävyys ja rakkaus jelppaa inhimillisyyden suuntaan. Elokuvan asetelma maaseutu/kaupunki on kuin  vanhoista suomifilmeistä, mutta osoittaa toisaalta, että oman taustan tiedostaminen ja kunnioittaminen auttaa....

Nimiassosiaatio toi mieleeni Kunta Kinten, joka 1700-luvun lopulla vietiin Gambiasta orjaksi jenkkeihin.  Toisaalta tulkitsin elokuvan kertovan, ettei nykymenoon huonosti sopivien tai sairautta tuottaviin geeneihin pidä alistua, tai niistä masentua ja sairastua mieleltään epätoivoon tai aggressioon. Elokuvan henkilöillä on muitakin turhia häpeämisiä, joitten salaaminen vaikeuttaa tilanteesta selviämiseen.  Suora puhe kasvattaa luottamusta. Lapset ja nuoret antavat tulevaisuudenuskoa, varsinkin Kiinasta adoptoitu pikkutyttö. Positiivisen testituloksen sairausgeenistä saanut aikuinen mies ryhdistäytyy, ja jotenkin tilanne perheessä vapautuu rahahuolista. Hän alkaa tehdä lattiaremonttia ja uskalletaan elää tässä ja nyt. Opettajaäiti on itsestään ja perheestä huolehtiva kantava voima ****

Mikä elokuvan sinulle tulee mieleen Thelmasta?. Itse en ole kauhuelokuvien ystävä, enkä tiedä onko Thelma sellainen. Itse seurasin elokuva herkeämättä ymmärtämättä läheskään kaikkea. Yölläkin omakohtaisessa unessa Thelman tapahtuvat tunkivat uneen  mukaan. Niin, miulle tulee mieleen Polanskin Rosemaryn painajainen . Menin aikoinaan  uuden ystäväni kanssa katsomaan sitä, minulle se oli kolmas kerta. En kehdannut lähteä pois, mutta ummistin silmäni monta kertaa pitkäksi aikaa. Niin ahdistava se oli kun tiesi miten se etenee. Thelmassa sekä tukahdutetaan - uskontotausta - tunteita että vapaudutaan niita  ilmaisemaan. Tärkeintä lienee, että tarinassa hyväksytään sairaus eli kehon ja tunteitten kontrollin menetys. ****