Giuseppe Tomatore: Cinema Paradiso (1988)

Loistava elokuva elokuvasta, Filmihullun suosikki. Paradiso on ennen kaikkea elokuvateatterin ylistys. Päähenkilö vaipuu lapsuuden muistoihin, missä teatterin koneenkäyttäjä otti häneen oppipojakseen. Vahingossa syttynyt tulipalo ja uuden teatterin rakentaminen sekä pätkät ja julisteet elokuvahistorian suurista teoksista ovat herkkua elokuvan tosiystäville.

Murrosikäisenä ja vähän sen jälkeen muistan kotikaupungistani seuraavat elokuvateatterit jonkinmoisessa "tykkäämisjärjestyksessä": La Scala, Casino, Olympia, BioBio, Pansiola, Kinola, KinoPalatsi, KinoTurku ja nonstoppeja esittavat Rialto ja Kaleva. La Scalassa sain pitää tyttöystävääni kädestä kiinni ja uudessa Casinossa kiedoin käden hänen olkapäilleen - takimmaisella penkkirivillä - vuonna 1958 - elokuva taisi olla Fred Zinnemannin Täältä ikuisuuteen jo vuodelta 1953. Kuvaa mainiosti elokuvamakunia "kehittyneisyyttä" tai pikemminkin päinvastoin.

****