Joanna Hogg: Unrelated (2007) **½
Anna ja Oakley Vaatimattomat tähdet tulevat siitä, etten aina oikein ymmärtänyt nopeatempoista elokuvaa. Jossakin vaiheessa leikin ajatuksella että nimi unrelated tarkoitti, etteivät elokuvan tapahtumat ja otokset liity toisiinsa. No onneksi minulla oli pari nuorempaa, mutta ahkeraa elokuvan katsojaa, jotka jälkeenpäin selvensivät minulle tapahtumia. Annan - päähenkilö ja miehensä Alexin sukset ovat ristissä, ja osasyynä että Anna oli uskonut olevansa raskaana. Anna lähtee englantilaisten ystäviensä luo Italiaan Toscanaan etsimään itseään ja irrottelemaan. Ylä- tai vähintään keskiluokkaiset ovat Toscanassa täysihoitolomalla. Meno on varsin uima-allas- ja alkoholikeskeistä. Yksi perheiden nuorista miehenaluista ja Anna liikkuvat yhdessä, ja Anna jopa kutsuu tämän huoneeseensa. Nuoret ajavat autolla ojaan ja valehtelevat aikuisille tarinaksi auton öljyjen loppumiseen. Loman riemut ja hyvä mieli kääntyvät päälaelleen, kun Anna tulee paljastaneeksi autoseikkailun oikean laida...