Selma Vilhunen: Neljä pientä aikuista (2023) ****½
Perustuslain jälkeen pidän Suomen tärkeimpänä lakina Yhdenvertaisuuslakia, Ja mikä sen hienompaa, että elokuvan päätähteä Juulia (Alma Pöysti) esittää elokuvassa Yhdenvertaisuuspuolueen kansanedustajaa ja tulevaa puheenjohtajaa ja häntä alkuasetelmana pettävää miestä, kirkkoherra Matiasta (Eero Milonoff) nuoremman naisen, yksinhuoltaja Ennin (Oona Airola).
Ja mikä loistava on
Juulian ratkaisu tilanteen ja samalla koko elokuvan rakenteeksi. "Me
avaamme avioliittomme", ehdottaa hän kun Ennikin on kutsuttu
mukaan ratkomaan Juuia ensin syvästi loukanneen uskottomuutta. Häm
kutsuu sitä polyamoriaksi, mistä allekirjoittaneellakin on
haparoivia, vaatimattomia kokemuksia. Juulia kuvaa, että avoimuus
tarkoittaa, että osapuolet tietävät missä mennään. Hän antaa
anteeksi Matiakselle ja Ennille. Samalla se kuin sattumalta antaa
hänellekin mahdollisuuden tutustua ja rakastua nuoreen Miskaan (
Pietu Wikström)
Suomen kristillisessä avioliittomoraalissa elokuvan polyaforia alku näyttää sujuvan aika mukavasti. Vaan tummia pilviäkin tuottavat sekä vanhemmat ihmiset. Matiaksen kirkollinen esimies muistuttaa velvollisuuksista ja seurakunnan maineesta ja Juuliankin äiti loukkaantuu, kun Juulia jouluna kertoo tilanteen. Enni alkaa odottaa lasta, päätttää ensin tehdä abortin, mutta peruu ja niin syntyy uusi pieni ihminen pienten aikuisten maailmaan.
Jatkoa pienten ihmisten joukkoon seuraa kaikki se, mitä kirkkoherra Matias puhuu seuraavaan jouluun mennessä oppinut joulusaarnaan. Paimenet kertovat kolmelle viisaalle tietäjälle, mitä tämän pitää tulkita joulun sanomana. Sen mukaan Jumala tai jumala laskeutuu maailmaan, ihmiseksi ihmisten joukkoon, hyveineen ja paheineen. Hän luopuu asemastaan kaiken säätäjänä ja luojana, muiden vertaistensa palkitsijana tai tuomitsijana, ylimpänä auktoriteettina. Hän on ainakin elokuvan neljän pienen ihmisen ystävä.
- Osa tästä on toki minun tulkintaani ja pidän loppua äärimmäisen upeana "onnellisena loppuna". Ei ihme, että joku kriitikko piti sopivana joulun ajan elokuvana.
Katsoin elokuvan Areenassa ja ehkä moni blogin seuraajista katsoo sen vielä tänään 14.11. Teemalta.
Polyamoria on aiheena sellainen, että siinä on suuri riski, että homma laitetaan "läskiksi". Onneksi näin ei tässä elokuvassa käy, vaikka draamaa toki riittää. Alun pettämiskuvio on tosin vähän tunkkainen - avoimet suhteet kun nykyään alkavat ihan ilman suurempaa draamaa yhteisestä sopimuksesta. Kuten elokuvassakin näytetään, aiheesta on olemassa oppaita ja kirjallisuutta - myös suomeksi, esimerkiksi Mirja Hämälaisen perusteellinen Avoimet suhteet, jonka itsekin olen lukenut. Elokuvan arvo on mielestäni nimenomaan siinä, että se tuo aihetta suurelle yleisölle tutuksi raikkaalla ja hauskallakin tavalla. Avoimista suhteista kun ei ole liikaa esimerkkejä populaarikulttuurissa. Vaikka aihe on ollut viime vuosina enemmän mediassa, niin se on edelleen aika marginaalissa. Painolastina on yhteiskunnan satoja tai kenties tuhansia vuosia vanhat moralistiset käsitykset.
VastaaPoistaArvokasta ja ajankohtaista asiatietoa Karilta polyamoriasta. Onneksi tässä elokuvassa ei mennyt läskiksi. Ehkä taustalla tärkeän puolueen faministien kansanedustajan rohkeus ja alun uskoton, mutta rakastava kirkkoherra, joka oppii koko elokuvan muutosprossin voimasta muutakin kuin vanhakantaisia syyllisyyksiä ja velvollisuuksia. Ennikin saa ja oppii itse päättämään lapsesta ja Miska aloittaa viisaasti koko porukan kesken tuntojensa kertomisen ja kutsuu miesystänsä Yngven istä joulua viettämään
VastaaPoistaPolyamoria on tyypillinen sivistyssana, missä on pohjana toisaalta kreikan poly eli moni, usea ja latinan amor eli rakkaus
Omnia vincit amor on kirjoitettu Turun Vähätorilla vanhan, suojellun talon seinään.