Andrei Tarkovski: Nostalgia (1983)

 

Elokuvan päähenkilö on kirjailija Andrei Gortsakov, joka lähtee Italiaan. Hän on tavalla tai toisella on ohjaajan alter ego, jos oikein ymmärrän. Ohjaajahan tunnetaan runollisena mestarina, ja elokuva aika alussa ha jo kertoo nuoremmalle, italialaiselle oppaalleen Eugenialle, ettei runoja jo kääntää toiselle kielelle. Ei siis ihme, etten minäkään ymmärtänyt oikein mitään elokuvan runollisuudesta tai sanomasta.


Hämärästi muistan, että kun elokuva tehtiin pääasiassa Italiassa, ei ohjaajalla sen jälkeen ollut paluuta kotimaahansa. Mutta miksi? Arvailen tai kysyn. Oliko useita vuosia perhettään vankina kotona hulluna pidetyn Domenicon symboli Neuvostoliitto. Uskallan jopa ajatella, että Domenico-nimi on miehen erisnimi italian ja latina sanasta dominus, joka tarkoittaa herraa, johtajaa, isäntää ja omistajaa. Ja mitä tarkoittaa kun italialainen, oppinut ja komea nainen kertoo Gortsagoville, että häntäkin yritti omistaa itseään intellektuelli mies. Ja miksi Eugenia sanoi ristiriitaista koti-ikäävää potevalla Gortsakoville päin naamaa, ettei tämä ole mikään oikea mies.


Gortsakov uneksii ikävissään, ettei hän ole tuntenut olevansa vapaa tai onnellinen kuin lapsuudessaan. Miten senkin haluaa tulkita?


Elokuvassa eletään Italiassa. Musiikki on värisyttävän kaunista Beethovenia ja Verdiä ja ilmeisesti venäläisiä kansalauluja, jossa on surulliset sanat.

Tähtiä en anna. Tämäkin teksti voi olla melkoinen väärinymmärrys, vaikka välillä ei varmasti ymmärtänyt suomankielinen katsoja lähinnä venäläistä eikä italialaistakaan runollisuutta.


Mutta varmasti nautinkin nostalgiasta.

Kommentit

  1. rm: lehdet antoi 5 tähteä. ymmärtämisestä tuli mieleen finlandiavoittaja: miksi nykymusiikki
    on vaikeaa-teos. kirjoittajan pääviesti on, ettei musiikkia voi/pidä ymmärtää, pitää vain tuntea
    äänet. elokuvassa vain kuvat. ajankohtaisuuksiakin ehkä elokuvassa oli: kuka nyt uskaltaa
    palata venäjälle ja auttaisiko polttoitsemurha tajuamaan välttämättömät ilmastoteot. kyllä
    näin vaikeitakin elokuvia tarvitaan: itselle ainakin jäi ajateltavaa enemmän kuin ns. juonielo-
    kuvissa, niissä usein vain lopussa tulee helpostus ratkaisusta, jännitys siitä mitä tapahtuu
    laukeaa helpotukseen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti