Aki Kaurismäki: Kuolleet lehdet (2023) ****½
 |
| Helsinkiä |
Pitkäaikaisena Akin ihailijana odotin ehkä liikaa Cannesin Jury-palkitulta. Elokuva oli jotenkin ehkä liiankin tutusti akimainen paitsi, että alkoholin käyttö ei enää ollut varauksettomasti OK. Minua ei myöskään koskaan ole kiusannut lyhyitten, useimmiten kahden henkilön keskeiset kirjakielellä käydyt keskustelut.
Ehkä pidin itsestään selvänä, että elokuvan päähenkilöt ovat tavallisia duunareita, jopa 0- sopimuksilla työskentelevä Ansa ja alkoholia työssäkin lipittävä Holappa. Kuin itsestään tulee mieleen nykyhallituksenkin työtyöelämäuudistukset, niin näytti karulta meininki. Ehkä sen sijaan rakkaussuhteen kestävyyden ja uskottavuuden kannalta ei Holapan sentään tarvitsisi jäädä raitiovaunun alle.
Karaokelauluissa on herkkää kuulla tuttuja iskelmiä kuten sodanaikainen Arvo Koskimaan Syyspihlajan alla ja Schubertin Serenadi. Radiosta kuultavat Ukrainan sotauutiset kertovat ehkä jotain elokuvan nimivalinnasta loppukuvan lisäksi.
Ja kuten yleensä Akin elokuvissa, niissä ei ole mitään epäoleellista. Kaikki limittyvät jotenkin yhteen. Helsinki näyttää monet kasvonsa, ja pienillä sanattomillakin kohtauksilla on ikään kuin laajempikin merkitys. Kun Ansa kutsuu Holapan syömään kotiinsa, hänen on ostettava toinen lautanen, haarukka ja veitsi kaupasta, ja kun ilta päättyy ristiriitaan ja pettymykseen, hän panee ne roskikseen.
Joten loppujen lopuksi puolen tähden poisto viidestä menköön oman yliodotuksen piikkiin
rr: olipa kiinnostava lukea arviosi. Huomasin mm että en ollut "nähnyt" kaupunki-Helsinkiä enkä ajatellut paikkaa. Olin vain mukana henkilöissä, erityisesti Ansan elämässä. AK:n elokuvien musiikki on täydellistä, aivan vuorovaikutuksessa kaiken muun kanssa. Kun elokuvan päättyi (olisi saanut jatkua pitempäänkin), päällimmäisenä oli tunne, että se olisi saanut vielä jatkua.
VastaaPoistaHyvä analyysi Leksa! AK:lla on ollut minuun niin suuri vaikutus, että odotan (liian?) paljon hänen elokuviltaan. Nyt mielestäni alussa jotenkin tökki hänen tyylinsä. Samoin alkoholismi ongelmana on menneisyyden kuvausta, vaikka ongelma on edelleen olemassa. Tässä lienevät takana AK:n omat kokemukset. Elokuvan edetessä upposin kaupunkimaisemaan täysin. Pidin kuvakerronnasta. Ja Alma Pöysti on käsittämättömän hyvä. Aikamme kuvauksena tätä oli mukava verrata muutama viikko sitten televisiossa näkemääni Ken Loachin elokuvaan
VastaaPoistaKiitos ananyymeille.
VastaaPoistaVertaus Loachin Kiitos tilauksesta elokuvaan on osuva - myös kaupunkikuvauksen kannalta. Ja itse mielettömistä työehdoista ja -olosuhteista molemmisa elokuvissa on kysymys.
Alma Pöystiä ihailin Tove -elokuvassa ja sen vauhdikkaissa jaksoissa, nyt oli kysymys niin erilaisesta roolista, että ei passaa vertailla. Toki itse Ansan hahmo ja teot panivat miettimään, ehkä niissä oli jotain satujen lumousta
Minäkin vähän petyin, lähinnä kaurismäkeläisten ideoiden kierrätykseen ja alkoholismiteeman tavanomaiseen käsittelyyn. Täytyypä tutustua samaa teemaa käsittelevään Marko Tapion Arktiseen hysteriaan, kun siihen elokuvassa vähän osoittelevasti viitattiin.
VastaaPoistaPäähenkilöiden kemia toimi hyvin, ja rähjäromanttiset miljööt oli rakennettu pieteetillä. (Aika omituisen kuvan Suomesta ne kyllä antavat asiaa harrastamattomalle ulkomaalaiselle katsojalle.)
Toki se katsoa kannatti. Niukkaa huumoriakin oli muutaman naurahduksen verran.