Nyrki Tapiovaara: Varastettu kuolema (1938) *****

Erik Blombergin kuvausta

 

Aikaansa edellä olleen, Talvisodassa kaatuneen vasemmistolaisen ohjaajan mestariteos. Se kertoo tavallaan kolmen viime vuosisadan yhteenoton aktivisteista. Pohjana Runar Schildtin kirja Lihamylly (1919), joka kertoo sisällissodan tapahtumista, toiseksi ennen Talvisotaa alkavista ristiriidoista, joihin ohjaaja itsekin osallistui, mutta lopulta tapahtumat kertovat sortokaudesta vuonna 1904, jolloin aktivistit keräsivät aseita vapauttaakseen Suomen Venäjästä.

Poliittinen trilleri on hienosti rakennettu ja se on tavallaan myös kolmiodraama. Rikollisella liikemiehellä, Robert Claessonilla olisi myydä aseita taistelussa santarmeja vastaan, mutta hän haluaa niistä turhan kovaa hintaa. Tämän ystävätär Manja sattuu kohtaamaan Robert Hedmanin, joka on aktivistiryhmän porvaristaustainen johtaja. Heidän välilleen syntyy niin ystävyys- kuin rakkaussuhdekin, kun Manja onnistuu varastamaan aseita ja patruunoita, jotka yhdessä vaiheessa kätketään ruumisarkkuun.

Paitsi että tarinan juoni on minusta onnistunut, niin elokuva yllättää toistuvasti hienoilla otoksilla. Välillä on pitkähköjä lähikuvia, sitten yhtäkkiä käkikello lyö kerran, nähdään luuranko, veistos kaunottaresta tai metsästetyn hirmupedon uhkaava kita. Kamera katsoo suoraan ylhäältä katulyhdyn valossa juonittelevia aktivisteja, alaviistosta kuvataan pakenevia, jotka ovat valkopyykin suojaamina päässeet hetkeksi turvaan. Arkun patruunat muuttuvat vainajaksi ja elävä lapsi nukeksi ja takaisin.

Edellä kerrotut eivät ole mitään irrallisia temppuja, vaan soljuvat kuin onnistunut meikki jo sinänsä kauniiseen tarinaan. Helsingin maisemien monipuolisuus ja aikakonteksti lienee lähes täydellinen. Ei syyttä elokuvasta näytetä pätkiä Peter von Baghin dokumentissa Helsinki, ikuisesti.