Jouluelokuvamme

 

Turun Sanomien hieno televisioelokuvakriitikko Pekka Eronen kirjoittaa tänään aiheesta otsikolla "Jokaisen joulu on omansa" siteeraten ove Janssonia muumikirjasta Taikatalvi.

Kuinka osuikaan ideaani. Ajattelin että kertoisin itse kolmesta elokuvasta, jotka jostakin syystä voisivat olla minun jouluelokuvia. Samalla lukijat voisivat kommentoida ja kertoa omista jouluelokuvistaan.

Vahvoja mielikuvia ilman yksityiskohtia muistuu mieleen Charles Dickensin 1843 kirjoittamasta teoksesta Saiturin joulu samanniminen mustavalkoinen elokuva vuodelta 1935. Sen on ohjannut Henry Edwards ja saituria esittää vangitsevasti Sir Seymour Hicks.

En muista varmaan, mutta täytynee olla niin, että olen nähnyt sen elokuvateatterissa ehkä noin kymmenen vuoden ikäisenä ja televisiossa kymmenisen vuotta myöhemmin. En myöskään ihmettelisi, jos elokuva olisi vaikuttanut "työläisperheen kakaran" elämän- ja maailmankatsomukseen. Ehkä se ohjasi minut myös opiskelemaan filosofiaa ja varsinkin etiikkaa, miettimään oikeaa ja väärää, hyvää ja pahaa.

Toinen jouluelokuvani on vuodelta 2008 eli Mika Kaurismäen Kolme viisasta miestä. Siinä Kari Heiskanen, Timo Torikka ja Pertti Sveholm, nuoruuden ystävät selvittävät noin 50 -vuotiaina elämäänsä ja epäonnistumisiaan ihmissuhteissa - ensin niitä peitellen, mutta sitten tilanteitten pakottamana ja viinan helpottamana. Varmaan monelle tuon iän ylittäneelle miehelle kirvelevänkin osuva.

Kolmas on Kieslowskia ja Dekalogia eli kolmatta käskyä "muista pyhittää lepopäivä". Muistan että lapsuudessani sunnuntaita kutsuttiin pyhäksi tai pyhäpäiväksi. Ja kristinuskon mukaan jos jokin on pyhä niin joulu. Tarina alkaakin joulukirkosta, missä mies näkee yksinäisen naisen. Se tuo mieleen herkkiä tapauksia hänen omasta menneisyydestään. Heidän tilanteeseensa ei joulun, pyhän tai lepopäivän pyhittäminen voi vähemmän koskettaa..

Jos joulun pyhittäminen tarkoittaa täydellistä lepoa, niin tässä taksikuski toki välttää tekemästä pahaa, ja ehkä siten pelastaa ihmishengen