Jouko Aaltonen: Kenen joukoissa seisot (2006)

 

Kun menimme naimisiin 1973 lasteni äidin kanssa, olin ehkä jo SDP:n jäsen, mitä en toki nykyään ole. Saimme takuuvarmasti itseäni oikeistolaisemmilta ystäviltäni häälahjaksi Kristiina Halkolan albumin Täytyy uskaltaa. Itse pidin erityisesti lauluista Ei puolikasta ja Jos rakastat. Ne ovat tietenkin Kaj Chydeniuksen säveltämiä.

Tunsin niihin aikoihin monia tovereita vasemmalta - niin enemmistö- kuin vähemmistökommunisteja, enkä oikein halunnut heitä erotellakaan. Minä varmaan haaveilin yhdestä, yhtenäisestä työväenpuolueesta luettuani Pentti Holapan romaanin Pitkän tien kulkijat, joka ilmestyi samana vuonna, 1976, kuin ensimmäinen lapsemme syntyi.

Ehkä tapahtumat opettivat minulle ensi askeleet myös ulos besser wisserin roolista, mistä toki vieläkin joskus saan kiinni itseni. Hyvinkään ystävyyskaupungissa Kostromassa nautimme ajoin vodkalla höystetystä vieraanvaraisuudesta, mutta keskenämme emme suomalaisryhmänä saaneet ihmisten arkitodellisuuteen tutustua. Sekin muisto, joka ei unohdu

Paljon on riittänyt ajateltavaa omassa käyttäytymisessäni. En ole koskaan osannut ajatella kuten tässä elokuvassa joku vähemmistökommunisti sanoo, että pahin kilpailija vai oliko peräti vihollinen on enemmistöläinen ja revisionisti. Siis niin oli silloin. Nyt on tehty erilaisia "tunnustuksia ja katumusharjoituksia", viimeksi tänä vuonna Lauri Hokkanen julkaisi kirjan Kenen joukoissa seisoin. Ja on minulla vieläkin hyviä ystäviä, jolla on SKP:n jäsenkirja.

Elokuvan muutamat laulut ovat edelleen suosikkejani. Viimeksi kuuntelimme elämänkumppanini kanssa Anu Kaipaisen (1933 - 2009) sanoituksen ja Kiti Neuvosen iki-ihanan tulkinnan Nuoruustangosta. Nuo naiset olen tavannut henkilökohtaisesti, Kaipaisen Oriveden opistolla joskus 1990 -luvulla ja Neuvosen Turussa asuintalomme alan miesten kapakassa pari vuotta sitten. Kummastakin vain lämpimiä muistoja.

Myös turkulaiset Annariitta Minkkisen (1949 - 2015) ja Petri Rajalan olen tavannut. Ensin mainitun muistokonsertti ravintola Koulussa lämmitti ja itketti. Petri Rajala puolestaan lauloi äitini muistotilaisuudessa. Panimme virsikirjat pois pöydiltä ja lauloimme yhdessä isän ja pojan, Erik ja Otto Lindvallin Kielon jäähyväiset eli Konvaljens avsked på båda inhemska, olihan äitini sydämensivistynyt nainen, jonka vanhimman veljen valkoiset yrittivät pakottaa 1918 tapahtumissa puolelleen kohtalokkain seurauksin.

Tänään jatkuu kommunismin tai Neuvostoliiton historia Ylen Teemalla Aleksander Konsthalovskin elokuvalla Rakkaat toverit vuodelta 2020. Aaltosen elokuva on lähinnä dokumentti, venäläinen puolestaan tositapahtumiin perustuva näkökulma.

Miru mir - Maailmanrauha Hakaniemessä