Välipala - elokuva ja yhteiskunta

 

 Käydyt kunnallisvaalit ovat saattaneet minut keskustelemaan - ja väittelemään - elokuvan tai itse asiassa taiteen ja politiikan suhteesta. Keskustelukumppanini eivät ole olleet sen enempää politiikan kuin elokuvankaan ns. asiantuntijoita, vaan ystäviäni ja tuttujani turuilla ja toreilla, yhdistysten kokouksissa, ravintoloissa ja kahviloissa, vaikkapa joukkuepelien katsomoissa ja tietenkin sähköpostiviestein.

Nyt kärjistän tai ainakin yksinkertaista omaa näkemystäni, Puolueetonta tai ei-poliittista taidetta ei ole. Itse asiassa kun lausumme tai kirjoitamme jotakin, on se jollakin tavalla puolueellista. Puolustamme jotakin tai kritisoimme ja väheksymme jotakin. Pidämme jostakin tai emme pidä. Eilen viimeksi siitä, onko moraalisesti oikein käyttää käsitettä neekeri.

Usein ajatellaan, että kun anomme, että olipa hyvä ja viihdyttävä, vaikkakin aika mitäänsanomaton tuo eilisillan elokuva, että ensinnäkin itse elokuva oli puolueeton tai epäpoliittinen. Ja toiseksi sen lausuja ajattelee sanovansa jotain peräti epäpoliittista,

En perustele mitä tarkoitan, kun väitän että sekä elokuva että sanoja kertovat jotain poliittisesti merkitsevää. No, sen verran, että  ne vähättelevät6 politiikkaa eli yhteisten, meidän kaikille kuuluvien asioiden hoitamista. Se jos mikä on poliittinen kannanotto.

Joku toinen taas sanoo, ettei jaksa katsella yhteiskuntakriittisiä tai eri ihmisten yhteiskunnallisia näkemyksiä pohtivia elokuvia. "Elokuva on minulle ajankulua ja viihdettä, irrottautumista stressaavasta arjesta tai elämäntilanteesta" hän perustelee. Samalla hän luopuu tai ei todella jaksa osallistua yhteisön rakentamiseen.

Kunnallisvaaleissa voittajia olivat lähinnä Kokoomus ja Perussuomalaiset ja hävijöitä nykyhallituspuolueista kaikki muut paitsi RKP. Jokainen voi kuvitella, minkälainen elokuva on minkäkin poliittisen suunnan edustajan tyypillinen elokuvamaku. Tai toisin päin. Keiden makuun ovat Renny Harlinin elokuvat, keiden Aki Kaurismäen - ja ovatko ne epäpoliittisia?