Wictor Ericsson: Mansikkamaa (2017)
Mansikkatilan porvarilliset omistajat suojelevat Anneli-tytärtään. Tämän tehtävänä on punnita puolalaisten siirtotyöläisten poimimia mansikoita. Yksi poimijoista on 15-vuotias Wojtek. Annelin alun ynseys poimijoita kohtaan muuttaa suuntaa, kun hän sattuman kautta tapaa Wojtekin kahden kesken.
Näin vahvasti luokkajakoa ja yhteiskunnallista eriarvoisuutta kuvaavasta draamasta tulee vähitellen erinomaisen onnistunut nuorisoelokuva, eikä ainakaan vähiten raikkaitten nuorten pääosia näyttelevien ansiosta. Heistä vaistoaa hämmennyksen, kun he alkavat tiedostaa yhteiskunnalliset vääryydet, jotka samalla vaikeuttavat heidän kiintymystään ja tunteiden orastavaa paloa. Mutta selvästikin taustojen ero estää heitä tekemästä konkreettisia tulevaisuudesuunnitelmia.
Väkisinkin katsojan mielen valtaa myös Puolan kehitys tai pikemminkin pysähtyminen katoliseksi, pyhä perhekeskeiseksi, aborttikielteiseksi ja sovinistiseksikin valtioksi, vaikka se ei elokuvan varsinaisena teemana olekaan. Eteläisen Ruotsin maaseudun pikkupaikkakunnalle sijoittuva elokuva taas pakottaa katsojan miettimään, mihin suuntaan entinen kansankoti on muuttumassa mahanmuuton, vierastyöläisten ja Ruotsidemokraattien "ansiosta".
Ehkä jotkut Ruotsissakin ajattelevat, ett"ne on noi peevelin maahanmuuttajat, jotka toivat rasismin kansankotiimme".
 |
| Wojtek ja Anneli |
Tykkäsin elokuvassa siitä, miten se onnistui hyvin kuvaamaan puolalaisten poimijoiden karuja oloja hyvinvointi-Ruotsissa. Jäin pohtimaan, onko vastakkainasettelu todellisuudessa kuitenkaan ihan noin jyrkkää.
VastaaPoistaNuoret näyttelijät olivat hyviä ja heidän välisen suhteensa kuvaus toimi sinänsä. Hahmot, varsinkin Anneli jäi kuitenkin ohueksi.
Kaikkein oudoin ratkaisu oli se, että Anneli puhui Wojtekille välillä ruotsia, vaikka osasi hyvin englantia.
Uskon, että todellisuus on juuri noin kauhea, myös Suomessa. Olemmehan uutisista saaneet kuulla mm. ilman palkkaa jääneistä thaimaalaisista marjanpoimijoista. He ovat vain työvoimaa, eivät ihmisiä. Kun ei ole yhteistä kieltä, ei synny kohtaamisiakaan. Heilläkin on unelmansa paremmasta elämästä, niin kuin Wojtekin vanhempien keskustelu koskettavasti osoittaa. Loppukohtaus oli vaikuttava: hyväosaiset katsovat avuttomina lasin takaa, miten "polakit" nousevat kapinaan. Nuorten (luokka)rajat ylittävä rakkaus on klassinen aihe ja minustakin elokuvassa kauniisti kuvattu.
VastaaPoistaEhkä olen tämän jossain aiemminkin kertonut. Omassa nuoruudessani rakastuin kansalaissodassa toisella puolella taistelleen suvun tyttöön. Se oli puhdas ja viaton rakkaus, kunnes jokin taustoissamme rupesi häiritsemään, ja ehkä minä kypsymättömyyttäni kärjistin tilannetta. Kun sitten muutin toislle paikkakunnalle, merkitsi se lopun alkua, vaikkameillä oli sama kieli, vain hiukan eri murre
PoistaUnelma rohkeasta elämästä on rohkeaa elämää. Minulla se tarkoitti toisen nuoruuden rakkauden etsimistä ja tapaamista ja hänen kanssaan mm. osallistumista vaatimattomiin kehitysyhteishankkeisiin.
Wojtek jo joku otti askeleit rohkeaan elämään. Toivottavasti se onnistuu myös siinä, että Puola ottaa askeleita katolisen uskonnon ahtaista perhekeskeistä moraalisäännöistä kohta mm. sukupuolten välistä tasa-arvoa