Mikko Niskanen: Käpy selän alla (1966)

Käpy oli minulle, kiltille mamman pojalle ja pitkän turvallisuusunen nukkuneelle kielten opiskelijalle lopullinen herätyskellon kilinä. Elämässä on meininkiä, riemua ja tuskaa, vaihtoehtoja - niin seksiä ja alkoholiakin - ja Kaj Chydeniuksen laulujen kautta imin vihdoin myös ymmärrystä yhteiskunnan ja politiikan ja yksilöllisten rakkauskokemusten välillä. Se auttoi minua irtautumaan sopeutumisesta kohti osallistumista.

Käpy toi kevätahavan voimalla uuden näkökulman ja pyyhki mennessään loputkin pölyt viaton maaseutu/syntinen kaupunki ja sankarillinen, traaginen sota -elokuvatraditiosta. Elokuva kertoo omani, suuren ikäluokan mahdollisuuksista - siis ties mitä - ja osoittaa myös, ettei parisuhde tai rakastaminen ole vain yhtä auvoa ja ikuista onnea. Paljaan ihon kiihko ja petollisuus houkuttaa ja haavoittaa.

Jonkin aikaa elokuvan jälkeen saimme häälahjaksi Kristiina Halkolan LP:n Täytyy uskaltaa. Sen laulut jatkoivat rakastamisen vaikeuden kuvaamista, mutta olivat tulleen samalla julistavimmiksi. Katri Valan Pajupilli on sanomaltaan työväenliikkeen hiljaiselle puurtajalle mitä osuvin sanoitus.

Ja Matti Rossin sanoittama Jos rakastat kelpaa minulle elämänikuiseksi ohjeeksi, vaikka en sitä osaa kuin osin noudattaa.

Jos rakastat pieniä tyttöjä,

Pieniä tyttöjä, pieniä poikia,

Koiria, mummoja, vanhojapiikoja,

Salaattia ja sellerinjuurta,

Lampaanpaistia, kevätaamuja,

Kylmien asemien yksinäisiä miehiä,

Minä tulen sinun kanssasi merenrantaan

Ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan