Käpy selän alla (1966) uusi teksti
"Käpy selän alla on säilyttänyt raikkautensa eikä sen rohkea nuorisokuvaus loukkaa enää ketään", kertoo Yle 30.3.2021 Teemalla esittämästään elokuvasta. Olen nähnyt sen silloin 1966 ja joskus myöhemmin ja nyt siis taas. Virkkeen alkuosaan on helppo yhtyä. Silloin - vuonna 1966 olin 23-vuotias. Jos lasketaan parisuhde- ja rakastelukokemuksia hiukan pidemmältä ajalta elämässäni, niin jaan sekä Santun että Timpan kokemuksia.
Mutta - kun Kävyssä Santtu seuraa, melkein vainoaa ja painostaa henkisesti Leenaa ja lopulta houkuttelee hänen sukupuoliyhdyntään, niin eikö siinä ole ensin kysymys me too -ilmiöstä, joka sitten muuttuu - sanoisinko raiskaukseksi. Santtu kuvaa sitä Leenan vapauttamiseksi. Jotenkin minua alkoi etoa tuo kohtaus, missä viehättävä, suloisen kaunis nainen, joka on elokuvan alkuosan nauttinut kesästä, uimisesta ja yhteisistä hetkistä välittömän ja avuliaan Timpan kanssa. elokuvan loppu pannaan kokemaan moinen. Ehkä etovuus johtuu omasta kokemusmaailmasta.
Elokuvan lopussa Leena lähtee yksin pois yhteiseltä telttamatkalta. Hän seisoo matkatavarat käsissään ankean näköisessa metsässä. Kuva on paljon puhuva.
Siis minua arveluttaa tuo Ylen esittelyvirkkeen loppuosa "loukkaa enää ketään." Sellainen oli silloin maan tapa, enkä väitä, ettei osin nykyäänkin. Ja tietenkin siitä voi elokuvassa kertoa, mutta kuitenkin.
Kaiken kaikkiaan Käpy oli aikanaan pitkä kolmiloikka puskafarsseista. Juho Gartzin leikkaus toimi hienosti, kun samanaikaisen tapahtuman eri osapuolien mielentiloja ja tunteita kuvattiin lähikuvina vuoronperään. Elokuvan lopulliset tapahtumatkin taidettiin suunnitella kuvauksia edeltävänä iltana porukalla.
Marja-Leena Mikkolan ja Kaj Chydeniuksen Laulu rakastamisen vaikeudesta ja Laulu kuolleesta rakastetusta, brechtiläinen Mitä sai tällainen tyttö ja Anneli Saulin tanssilavalla laulama Kuolleet lehdet osuivat tarinaan.
Turkulaisissa kapakkavisoissa on kysytty milloin mitäkin tästä elokuvasta. Elokuvan merkitystä sukupolvelleni kuvaa, että aina olen muistanut oikean vastauksen.
”Jotenkin minua alkoi etoa tuo kohtaus, missä viehättävä, suloisen kaunis nainen, joka on elokuvan alkuosan nauttinut kesästä, uimisesta ja yhteisistä hetkistä välittömän ja avuliaan Timpan kanssa. elokuvan loppu pannaan kokemaan moinen. .”
VastaaPoistaKoska tässä kirjoituksessa sivutaan feministisiä teemoja, on pakko kysyä, tuliko kirjoittaja ajatelleeksi, miten hän tässä tekstin kohdassa arvottaa naista ulkonäön perusteella? Onko Leenan kaltoinkohtelu erityisen ikävää juuri siksi, että hän on ”viehättävä, suloisen kaunis”? Entä jos Leena olisikin ruma, miten sitten suhtautuisimme?
Kulttuurissamme ja erityisesti elokuvissa on totuttu siihen, että naisen kuuluu olla (miehen silmissä) viehättävä. On kiinnostavaa pysähtyä miettimään, miten kiinnittää huomiota naisten ja miesten ulkonäköön ja millä lailla heidän viehättävyytensä vaikuttaa siihen, miten heihin suhtautuu.
Mietin pitkään. mainitsenko nuo raiskauksen uhrin ulkonäköominaisuudet. Olisi pitänyt keskittyä raiskaajan käyttäytymiseen, sehän siinä minua nimenomaan etoi.
PoistaTaustalla tietenkin valinnassani on, että yritän usein peilata teksteissäni omaa muutosta miehenä, joka on oman aikakautensa kulttuurin tuote ja siis 23-vuotias, jolloin Kirsti Wallasvaara vastasi lähes täydellisesti naisihannettani viehättävyytensä ja elokuvan roolin henkilöitymänä.
Yritän sanoa, että vaikka luulen tosissani pääseväni itselleni tutuista me too ja ulkonäkö-keskeistä piirteista, niin se ei ole helposti onnistuvaa.
Olen iloinen tästä muistutuksesta, ja etenkin siitä että näin blogi saa kunnon arvo- ja yhteiskunnallista keskustelua. Osuva ja nostalginen nimimerkki.
Vastauksesi ilahduttaa minua, koska siitä paistaa sellainen oman toiminnan ja ajattelun arviointi ja pyrkimys muutokseen, mikä on mielestäni varsinkin nettikeskusteluissa harvinaista.
PoistaHauskaa, että ymmärsit nimimerkin viittauksen.
Niin - muistan noin yleisemminkin kun olin työssä aikuisopettajana., mikä alkoi minua suututtaa eli muuttumattomuus. Joskus se pani minut kysymään kurssilaiselta, että miksi olet tullut tänne kurssille, ellet halua oppia mitään uutta. Ja sitten puheenvuorot kuten esim. " En kadu mitään minä olen tehnyt" tai "Olen kasvattanut kaikki lapseni samalla tavalla".. Niihin joskus totesinkin, että et siis ole oppinut käytännöstä mitään.
PoistaMe kehitimmekin parhaan työkaverin kanssa metodin, missä kukin ensin kirjoitti jostakin työpaikan ristiriidasta, mikä oli jäänyt kaivelemaan, pääkohdat ja tapahtumat muistiin. Sen jälkeen ensin pienryhmissä ja sitten koko porukalla yritettiin miettiä, miten olisi voinut toimia siinä tilanteessa viisaammin. Kurssilaiset olivat työyhteisönsä luottamusmiehiä.
Jotkut kertoivat vain onnistumisistaan, mutta ne jotka kertoivat todellisita ristiriidoista tai umpusolmuista, saivat yleensä porukalta apua.