Jaakko Pakkasvirta: Vihreä leski (1968)
Elokuvan nimi lienee käännöslaina saksan kielestä, missä se tarkoitti merimiesten vaimoja. Tässä tapauksessa on kysymys myyntimiehestä, mutta enemmänkin on kysymys Tapiolan puutarhakaupunginosan tai jonkin vastaavan asumalähiön yksipuolisuudesta ja tyhjyydestä ja sen aiheuttamasta vieraantumisesta lastensa kanssa pitkät arjet viettävälle Helinälle (Eija Pokkinen). Kun ohjaaja haluaa kritiikillään puhua yhteiskunnasta sosiologian käsittein, saapuu Helinää haastattelemaan sosiologia opiskelija (Matti "Fredi") Siitonen.
Haastatteluprosessin myötä Helinä eli "rouva 21"tiedostaa tyhjyyden ja täyttää sen nuorella unelmilla ja nuorella rakastajalla. Elokuva kritisoi myös ydinperheen autuaaksi tekevää ja ainoata oikeaa elämisen mallia. Jopa viittaukset huumeisiin ja lesbouteen ovat näkökulmia Pakkasvirralle ja Risto Jarvalle tuottajana. He tekivät paljon ansiokasta yhteistyötä ajankohtaisten ja nimenomaan kaupungistumiseen liittyvien kehityssuuntien ja ongelmien välittämiseksi elokuvn keinoin. (mm. Onnenpeli ja Ruusujen aika)
Muistan hyvin, kuinka elokuva sai osakseen vahvaa kritiikkiä paitsi uskaliaitten kohtausten, mutta ennen kaikken ydinsanomansa, vieraantumisen takia.
 |
| Vihreä leski Helinä ja sosiologian opiskelija |
Elokuva on suomalainen vastike italialaiselle vieraantumiselokuvabuumille.
VastaaPoistaSiinä on yritystä (liikaakin!) sanoa jotain tärkeää perheenäitiongelmaan.
Amerikkalaiset teki samaa jo 50-luvulla. Mielestäni Vihrerä leski on yksi
näkökulma ja ajankuva suomalaiseen mielenmaisemaan 60-luvulla.
Tarina juoni on hyvin lohduton: mitä henkilöille tapahtuu elokuvan lopun
jälkeen on kai tekijöiden tavoitteena jäädä askarruttamaan katsojaa.
Niin minuakin.
Kuvaus oli hieno, samoin harvinaisen luontevat lapset.
Italialaisiin verrattuna tarinaan oli ahdettu liian monia näkökulmia
(sama vika on monissa muissakin 60-luvun yhteiskunnallisissa
elokuvissa). Hyvin ankea mieskuva välittyi sivujuonteena, puhumattomuus
ja historiattomuus häiritsi.
Liiasta yrityksesta kertoo ehkä sosiologianopiskelijan ääneen ajatukset siitä mistä mahtaa olla (yhteiskunnallisessa meilessä) kysymys.
VastaaPoistaLapset olivat kerrassaa mainion luontevia. Tuli jopa mieleen olivat ne Pokkisen omia lapsia..Kun olen nähnyt tämän elokuvan ilmeisesti silloin 1968, niin on mielenkiintoista verrata sitä eiliseen katsomiskokemukseen.