Jaakko Pakkasvirta: Jouluksi kotiin (1975)

Risto Jarvan työtoverin yhtä aikaa karu ja lämmin, mutta uskottava elokuva kertoo 1929 syntyneestä ja osuvan nimisestä rakennustyöläisestä Urho Suomalaisesta (Paavo Pentikäinen). Kuvaan sopii myös, että hänen isänsä oli sisällissodassa taistellut punaisten puolella ja että Urho oli kommunisti ja jääräpäinen.

Urho haluaa rakentaa perheelleen, mihin kuuluu lisäksi tehtaantyöläinen vaimo Sirkka (Irma Martinkauppi) sekä kaksi kouluikäistä lasta, omakotitalon.

Taloushuolet ja Urhon horjuva terveys toimivat elokuvassa synkkinä pilvinä. Perhe asuu huonokuntoisessa ahtaassa vinttikammarissa. Lapsille ahtaus merkitsee kuitenkin aikuisten läheisyyttä ja läsnäoloa.

Usein omankotitalon rakentaminen tarkoittaa rakentajan poissaoloa muusta perheestä ja puolison jäädessä hoitamaan lapsia ja vastaamaan arjen sujumisesta kotona. Ei tietenkään ihme, että tämän seurauksena on aikuisten parisuhteen kriisiytyminen ja lopulta riidat niin lapsista kuin veloista ja varoistakin.

Elokuvan nimestä voi aavistaa, että Urho Suomalaisella on kiire unelman toteuttamiseksi. Sairauskohtaus työpaikalla ja univaikeudet eivät suomalaista miestä - tai ainakaan tätä Urho Suomalaista - hätkäytä. Toipilaana saamastaan keuhkokuumeesta Urho lähtee omakotityömaalleen kohtalokkain seurauksin.

Olin itse 33-vuoden ikäinen nähdessäni elokuvan ensimmäisen kerran. Asuin Hyvinkäällä ja yhteiskunnallinen herääminen vei minua vasemmalle. Pari vuotta aiemmin valmistui Hyvinkäällä kuvattu Erkko Kivikosken Laukaus tehtaalla. Siinä oli mukana paljon tuttuja "tovereita".

Myös työni ns. epäsosiaalisten helsinkiläispoikien vastaanottokodissa sopi yhteen niin yhteiskunnallisen osallistumisen kuin elokuvan teeman kanssa. Vastaanottokodin pojista selkeästi tilastollista todennäköisyyttä enemmän tuli perheistä, joiden vanhemmat olivat ensimmäisen polven helsinkiläisiä ja muuttaneet sinne maaseutuolosuhteista.

Sirkka ja Urho Suomalainen