Aki Kaurismäki: Laitakaupungin valot (2006)

Katsotaanpa, miten 15 vuotta sitten kirjoitettu juttu kestää ajan muuttumista. Seuraava teksti on julkaistu Lukijan kolumnina Turun Sanomissa maaliskuussa 2006.

Yövartija Koistinen - työväenluokan Raid

Yövartija Koistinen Aki Kaurismäen Laitakaupungin valoissa tuo mieleen Tapio Piiraisen entisen alamaailman torpedon Raidin. Eikä tietenkään vähiten siksi, että sekä Koistinen että Raid käyvät nakkikioskilla ja saavat lohtua ja välittämistä nakkikioskin myyjältä.

En lakkaa ihmettelemästä, miksi monet arvostelijat eivät suitsuta Kaurismäen uusinta kuten trilogian aiempia mestariteoksia, kauas karkaavia pilviä ja miestä vailla menneisyyttä. Ehkäpä arvostelijatkin kaipaavat sitä toivoa ja optimismia, mitä yhteisöllisyys Kaurismäen trilogian aiemmissa elokuvissa synnyttää.

Yövartija Koistinen jää yhtä yksin kuin aikanaan tulitikkutehtaan tyttö, joka tappoi rotanmyrkyn avulla niin tulevan lapsensa vastuuttoman alullepanijan kuin kylmän kyyniset vanhempansa. Tapio Piiraisen alamaailman kasvatti Raid ei jää yksin. Hän saa tuekseen nakkikioskin Tarjan rakkauden ja moraalisesti suoraselkäisen komisario Janssonin mersuineen.

Koistinen ei osaa vastaanottaa oman nakinmyyjänsä orastavaa välittämistä ja poliisit eivät puolestaan välitä tai uskalla selvittää murtovarkauden todellisia taustoja ja tekijöitä, vaan raakalaismaisesti hyväksikäytetty Koistinen passitetaan vankilaan.

Raidia rakastava Tarja eli Mari Rantasila laulaa "ja polte joka sieluansa korventaa, se on vain, vain rakkaus". Yövartija Koistisen puolestaan pettää toistuvasti suomalaisen elokuvahistorian tunteettomin nainen. Yövartija Koistinen hakee lohtua alan miesten baarista ja jukeboksista kuuluu Olavi Virran ehkä koskettavin sanoitus "sä et kyyneltä nää, vaikka syömmeni nyyhkii, et kaihoakaan, vaikka lähdit sä pois".

Entisestä rikollisesta tehdään Raidissa sankari, joka saa osakseen rakkauden ja kunnian. Nykytodellisuuden tyypilliseltä työväenluokan ammattilaiselta, vartiointiliikkeen yksinäiseltä yövartijalta viedään puolestaan työ, vapaus ja unelmat - ehkä lopulta henkikin.

Ehkä Kaurismäki on liiankin rehellinen tai realistinen - ja sitä on vaikea kestää. Minä haluan kuitenkin nähdä Koistisen aitouden ja vilpittömyyden vaihtoehdoksi, minkä itse kukin voi omaksua.

Kirjoittaja on yhteiskunnallisten aineitten opettaja  

Elokuvan loppukohtauksessa pahoinpidelty yövartija Koistinen ja nakkikioskin myyjä Aila. "Älä pelkää, en minä tähän kuole", sanoo Koistinen Ailalle