Florian Henckel von Donnersmarck: Muiden elämä (2006)
Kaksi suosittelijaa eivät tehneet turhaa työtä. Niin raju, tiukka ja lopulta liikuttava on tarina Stasin kapteenista. Hän saa tehtäväkseen salakuunnella länsiyhteyksistä epäillyn kirjailijan ja tämän naisystävän elämää. Mitä enemmän hän saa tietää, sitä oudommalta hänen tehtävänsä alkaa tuntua, vaikka se olisi takuu hänen uransa etenemisestä orwellilaisessa koneistossa.
Elokuvan tosiasiatiedot itsemurhatilastojen salaamisesta ja lopun selvitykset kaikesta, miten salakuuntelu ja koko tarina on tapahtunut - niin mietin, ovatko ne välttämättömiä.
Elokuvan nimi on täysosuma. Riittääkö elämänsisällöksi, uran ja aseman saavuttamiseksi muiden elämän seuraaminen. Elokuvan vastaus on ehdoton EI.
Kun itselläkin on taipumusta psykologisointiin ja muitten ihmisten motiivien ja käyttäytymisen fundeeramiseen, tulee pysähtyneeksi. Eikö pitäisi sen sijaan laittaa oma elämä kuntoon. Niin, ja miten on ammattipsykologien ja psykiatrien oman elämän laita.
Mutta vielä elokuvaan. Se on ikään kuin kovempi ja tiukempi osa Hiljaiselle vallankumoukselle, jonka tapahtuma-aika oli 1956. Ennen totalitarismin loppumista - siis 28 vuotta myöhemmin ja viisi vuotta ennen Berliinin muurin kaatumista - tarvittiin vielä epäinhimillisempiä otteita.
 |
Mäkin katsoin tämän uudestaan nyt vuosien jälkeen. Aikoinaan pidin kovasti, mutta huomasin elokuvassa ison ongelman.
VastaaPoistaKoko elokuvassa on käytännössä vain yksi naishahmo (okei, on myös toinen joka on huora ja esiintyy ehkä minuutin verran) eli Christa-Maria. Hän siis edustaa koko naissukupuolta tai naisellisuutta elokuvassa. Christa-Maria on lääkeaddikti, heikkotahtoinen, itkuisa ja hän hyödyntää seksuaalisuuttaan urapyrkimyksissään, on petturi ja lopuksi vielä kuolee. Sinänsä hahmo voisi menetellä, jos elokuvussa olisi muitakin naisia, mutta ainoana naisena, hän on todella ongelmallinen, sillä ainoana naisena hän edustaa naiseutta yleisemminkin. Vielä kun tiedätään, että DDR ja muut sosialistiset maat olivat sukupuolinäkökulmasta melko tasa-arvioisia, niin se tekee ratkaisusta vielä vaikeammin käsitettävän. Kenties koko homma johtuu vain ajattelemattomuudesta? Kuka ties.
Ehkä ymmärsin väärin. Minusta Christa-Maria oli ellei nyt kirjailijan vaimo niin rakastettu ja tuo kuuluisa näyttelijä, ja Stasin palveluksessa, sama henkilö yhtä kaikki, joka sitten kuoli juostessaan pakoon, kun huomasi mirhrndä hoksanneen, että hän oli kertonut mihin tuo miehensä kirjoittama teksti oli kätketty...
PoistaToinen nainen oli kirjailijan naapuri, joka osasi solmia kravatin ja toisaalta vaieta
Oli yksi tai eri henkilö, niin hän kyllä esiintyi elokuvassa ainakin 20 minuuttia, siis jos ymmärsin oikein
Ikuisena idealistina halusin nähdä elokuvan kapteenin muuttumistarinana
Toivottavasti minua neuvoo joku mahdollisesta väärinkäsityksestä
Unohdin naapurin, sekin tosiaan oli, mutta hänkin edusti pelkurimaisuutta. Christa-Marie oli ainoa merkittävä naishahmo ja hän oli kyllä todella ”syvältä” juuri siinä mielessä, että oli ainoa. Elokuva olisi kaivannut useampia aktiivisia naishahmoja. Nyt jäi tavallaan mielikuva, että naiset ovat heikkoja, oman edun tavoittelijoita, valehtelijoita ja vielä addiktejakin. Rohkeus, vahvuus jne. oli varattu vain miehille.
PoistaKapteenin muuttumistarinana elokuva kyllä onnistui hyvin.
Katsoin elokuvan toistamiseen, ja se kosketti edelleen voimakkaasti. Mikä sai Stasin upseerin mielen muuttumaan? Ainakin sysäyksen muutokselle antoi taide. Upea kohtaus se, jossa hän kuuntelee sonaattia (ja samaan viittaus elokuvan lopussa)! Naisten asemasta DDR:ssä olen eri mieltä edellisen kommentoijan kanssa. Kyllä tärkeät asemat yhteiskunnassa kuuluivat miehille. Ja jos Christa-Marie huoraksikin pelastaakseen nahkansa, sitä tekivät myös miehet, eri tavalla vain.
VastaaPoistaTuo ihmisyyden ja taiteen (toivon!) näkökulma toi mieleeni Polanskin elokuvan Pianisti.
VastaaPoista