Auli Mantila: Pelon maantiede (2000)

Anja Kaurasen samannimiseen kirjaan perustuva elokuva on inhottava, kauhistuttava ehkä siksi että se osuu sellaiseen todellisuuteen mitä ei haluaisi nähdä.

Itse asiassa en uskalla kirjoittaa mitä kaikkea tulee mieleen. Minun on mahdotonta kokonaan päästä irti siitä mieskuvasta, mitä 1942 syntynyt mies sai tai joutui omaksumaan nuoruudessaan. Silloin me too -ilmiö oli maan tapa ja naista mies ei voinut ymmärtää pelkästään ystävänä, vaan seksi oli lähes aina takaraivossa.

Sen uskallan kuitenkin kertoa, että elokuvasta voi oppia vaikka mitä niin yksittäisistä naisista kuin miehistä kuin yhteiskunnasta. Se pakottaa ajattelemaan ja kannattaa katsoa toisenkin kerran, niin aukeaa jotain mikä jäi huomaamatta.

Tanjalotta Räikkä oikeushammaslääkärinä ja Leea Klemola naistutkijana ja naisporukan pomona täydentävät toisiaan juonen edetessä taitavasti. Pertti Sveholm autokoulunopettajana opettaa "tervettä pelkoa" ja tekee niljakkaan miesroolin. Lähes uskomaton on hänen taitonsa esittää, ettei hän kestä sen seurauksia "kuin mies". Sulevi Peltola on kuin tehty uskottavaksi professoriksi, joka auttaa meressä mädänneen ruumiin tunnistamisessa.

Jos yksilön viimeinen vapaus on säilyttää omat ajatuksensa, niin Pelon maantiede kertonee, ettei yksilön oikeutta määrittää oman koskemattomuutensa rajat ei saa loukata, oli yksilö sukupuoleltaan mikä tahansa