Rakkaudesta elokuvaan

Mart Laar, Eestin nuorena pääministerinä   Dokumentissa käytetään maasta suomeksi aina nimeä Viro, minä haluan käyttää Eesti-nimeä. Sen ovat maan alkuperäiset asukkaat minulle opettaneet. Eestin villejä vuosia (noin vuodet 1991-1995) Isänmaa -puolueen johtajan Mart Laarin ja mm. Tarton yliopiston professorin, sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtajan Marju Lauristinin johdolla voisi kutsua myös luovaksi hetkeksi. Silloin piti rakentaa taloudellisesti toimiva ja ihmisoikeuksia kunnioittava valtio ikään kuin tyhjän päälle. Omalla kansalla ja maassa asuvilla venäläisillä ei ollut siitä esimerkkiä eikä mallia. Suomea pidettiin ystävänä ja Ruotsin moderaattien Carl Bildt oli nuoren Mart Laarin hyvä ystävä. Upeasti elokuva kertoo villien vuosien protesteista. Ostettavaa ei kaupoissa näkynyt, mitä tehdä ruplilla, kun oli jo oma raha kruunu, mihin eläkeläisten rahat riittävät, entä miten protestoivat venäläiset ja miten päästä venäläisistä sotavoimista. Välillä käydään minullek

Lee ja Jack   Onkohan tämä joku vähän epätavallisempi versio somesta? Taitava kirjailija tai kirjoittaja laatii kirjeitä kuuluisin julkkisten intiimeistä jutuista. Ihmisethän on opetettu tykkäämään paljastuksista ja sensaatioista. Ja niitä kirjoittamalla pettynyt ja alkoholisoitunut kirjailija Lee Israel tienaa satasia elääkseen ja juodakseen päivä kerrallaan. Kumppanikseen hän löytää rupsahtaneen narkkarin Jack Holtin, ja niin päivä sujuvat vauhdikkaasti, kun ihailija ja kirjakauppiaat ovat valmiita ostamaan Leen taitavasti aikansa kirjoituskoneilla ja aikansa paperille kirjoitettuja möttöjä. Ehkä ne täyttävät suurkaupungin kaupallisuuden tyhjentämiä sieluja. Kauppa ainakin käy ja setelit vaihtavat omistajaa kirjakauppiaalta kirjailijalle ja tältä kapakanpitäjälle. Vaan sitten joku alkaa epäillä kirjeitten aitoutta ja kirjailija saa melkoisen elämäänsä rajoittavan tuomion. Tällöin hän alkaa kirjoittaa tarinaa, mistä itse asiassa tulee nähdyn elokuvan käsikirjoitus. Vinksahtanutta mar

  Selma Vilhunen: Pitääkö mun kaikki hoitaa (2011) **** Olen ollut keskittymiskyvytön ja aikaansaamaton jonkin aikaa rakkaan elämänkumppanini Marjan menehtymisen takia. Tämän moni blogiani seuraava tietääkin. Lyhytjännitteisyyttäni kuvaa, että jaksoin katsoa melkein seitsemän minuuttia kestävän elokuvan, joka on päässyt jopa sarjassaan Oscar-ehdokkaaksi. Hauskahan se oli, vastoinkäymisistä huolimatta ei tullut nelihenkisessä perheessä pahempaa riitaa saatikka kiroamista tai väkivaltaa. Tähtiä annankin reilusti positiivisuudesta ja uskosta parempaan. Oikeastaan elokuvan nimen "Pitääkö" voisi muuttaa sanaksi "Anna" ja muuttaa kahden viimeisen sanan järjestystä. Ja sitten uskoa, että kaikenhoitaja oppii jopa jakamaan tehtäviä kommellusten jälkeen. Minun mielentilaani erinomaisen terapeuttinen seitsenminuuttinen ja tämä blogitekstitauon puhkaiseminen lisäksi